TUHATVUOTISKAUSI JA SYNNIN LOPPU
Perusluonteiset opinkohdat 27
"Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta. - - He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. - - Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. - - Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. - - Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen."
Ilm. 20:4,5,12,14,15
Kautta historian on ollut niitä, jotka ovat kuvailleet kaunopuheisesti helvetin kauhuja ja herätelleet ihmisten pelkoja saadakseen heidät palvelemaan Jumalaa. Mutta minkälaisen kuvan he ovat antaneet Jumalasta?
Miten Jumala lopullisesti pääsee eroon synnistä? Mitä tapahtuu Saatanalle? Mikä estää syntiä nostamasta julmaa päätään vielä uudelleen? Kuinka voi oikeudenmukainen Jumala olla myös rakastava?
Tapahtumat tuhatvuotiskauden alussa
Millenniumin eli tuhatvuotiskauden aikana, josta Ilmestyskirjan 20. luku puhuu, Saatanan vaikutus maailmassa on rajoitettu ja Kristus hallitsee pyhiensä kanssa (Ilm. 20:1-4).
Toinen adventti. Ilmestyskirjan 19. ja 20. luku kuuluvat yhteen. Ne kuvaavat Kristuksen tulemusta (Ilm. 19:11-21) ja välittömästi siitä jatkuu tuhatvuotiskauden kuvaus. Tämä järjestys osoittaa, että tuhatvuotiskausi alkaa Kristuksen saapuessa.
Ilmestyskirja esittää kolme valtaa, jotka kokoavat maailman kansat vastustamaan Kristuksen työtä ja hänen kansaansa juuri ennen toista adventtia, lohikäärmeenä, petona ja vääränä profeettana (Ilm.16:13). Kun "peto ja maailman kuninkaat sotajoukkoineen" kokoontuvat yhteen käydäkseen taisteluun Kristusta vastaan hänen tullessaan toisen kerran, peto ja väärä profeetta hävitetään (Ilm. 19:19,20). Se, mitä seuraa Ilmestyskirjan luvussa 20, tuossa tuhatvuotiskautta käsittelevässä luvussa, koskee tuon demonisen trion kolmatta jäsentä, lohikäärmettä. Se otetaan vangiksi ja heitetään syvyyteen, jossa sen on oltava tuhannen vuotta. *1
Jumalan kirkkauden valtakunta - valtakunta joka pysyy ikuisesti (Dan. 2:44) - perustetaan Kristuksen toisessa tulemuksessa, jolloin kaikki tämän maailman valtakunnat hävitetään. Silloin hänen kansansa aloittaa hallitsemisen Kristuksen kanssa.
Ensimmäinen ylösnousemus. Kristuksen toisessa tulemuksessa tapahtuu ensimmäinen ylösnousemus. Silloin nousevat vanhurskaat, "autuaat ja pyhät" - sillä "heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta" (Ilm. 20:6).
Vanhurskaat menevät taivaaseen. Sen jälkeen kun vanhurskaat kuolleet ovat nousseet kuolleista, heidät yhdessä elossa olevien pyhien kanssa temmataan "pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan" (1. Tess. 4:17). Silloin Kristus täyttää lupauksensa, jonka hän antoi juuri ennen lähtöään tästä maailmasta: "Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen" (Joh. 14:3). Jeesus nimitti paikkaa, jonne hän veisi seuraajansa, Isänsä kodiksi, jossa on "monta huonetta" (Joh. 14:2). Jeesus viittasi Uuteen Jerusalemiin, joka ei tule tämän maan päälle ennen kuin tuhatvuotiskauden jälkeen. Toisessa tulemuksessa siis vanhurskaat temmataan "yläilmoihin"; heidän määränpäänsä on taivas - ei tämä maapallo, jonka he juuri ovat jättäneet. *2 Kristus ei perusta kirkkauden valtakuntaansa maan päälle tuona ajankohtana. Hän tekee sen vasta tuhatvuotiskauden päätyttyä.
Kristuksen viholliset surmataan. Kristus vertasi takaisintuloaan siihen, mitä tapahtui vedenpaisumuksessa ja Sodoman ja Gomorran hävityksessä (Matt. 24:37-39; Luuk. 17:28-30). Tämä vertailu korostaa kahta asiaa: ensiksikin, hävitys yllättää jumalattomat, ja toiseksi: yllättävä tekijä oli nimenomaan hävitys, tuho - "tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään" (Matt. 24:39). Se tuli ja tulikivi, jota satoi Sodoman päälle, "tuhosi heidät kaikki" (Luuk. 17:29; ks. myös Matt. 13:38-40). Toisessa tulemuksessaan Kristus laskeutuu taivaasta sotajoukkoineen niin kuin valkoisella hevosella ratsastaja, jonka nimi on "kuninkaiden Kuningas, herrojen Herra" ja joka lyö maailman kapinoivat kansakunnat. Kun peto ja väärä profeetta on tuhottu, loputkin Saatanan seuraajista kuolevat. Ketään ei jää eloon, sillä "loput saivat surmansa miekasta, joka lähti ratsastajan suusta, ja kaikki linnut söivät heidän lihastaan itsensä kylläisiksi" (Ilm. 19:21). *3
Tätä tapahtumaa Raamattu kuvaa myös seuraavasti: "Itse Herra lähtee asuinpaikastaan vaatiakseen maan asukkaat tilille kaikesta pahasta, mitä he ovat tehneet. Silloin maa paljastaa kaiken siihen vuodatetun veren eikä enää peitä surmattujen ruumiita" (Jes. 26:21).
Maapallo tulee autioksi. Koska vanhurskaat nousevat Herransa luo ja jumalattomat hävitetään hänen ilmestyessään, maapallo joutuu olemaan jonkin aikaa ilman elossa olevia asukkaita. Raamattu viittaa tällaiseen tilanteeseen. Jeremia kirjoittaa: "Minä katselin maata - se oli autio ja tyhjä, ja taivasta - sen valo oli sammunut. Minä katselin vuoria - ne järkkyivät, ja kaikki kukkulat vapisivat. Minä katselin ympärilleni - ei yhtään ihmistä, taivaan linnutkin olivat lentäneet pois" (Jer. 4:23-25). Jeremian käyttämä sanonta "autio ja tyhjä", jota käytetään myös luomiskertomuksen alussa (1. Moos. 1:2), osoittaa, että tämä maapallo tulee yhtä kaaosmaiseen tilaan kuin missä se oli luomistyön alkaessa.
Saatana sidotaan. Sitä, mitä tuona aikana tapahtuu, esitettiin vertauskuvallisesti Israelin pyhäkköpalveluksessa suurena sovituspäivänä elävää pukkia koskevassa rituaalissa. Suurena sovituspäivänä ylipappi puhdisti pyhäkön Herralle uhratun syntiuhripukin sovittavalla verellä. Vasta sen jälkeen, kun nämä sovitusmenot oli suoritettu loppuun, alkoi se rituaali, joka koski Asaselille määrättyä pukkia, joka kuvasi Saatanaa. Ylipappi "asettakoon molemmat kätensä eläimen pään päälle ja tunnustakoon siinä israelilaisten kaikki synnit, kaikki pahat teot ja rikkomukset, joihin israelilaiset ovat syyllistyneet. Näin hän pankoon ne pukin kannettaviksi" (3. Moos. 16:21). Ja pukki lähetettiin "autiomaahan", "asumattomille seuduille" (3. Moos. 16:22).
Samalla tavalla Kristus taivaallisessa pyhäkössä on jakanut kansalleen täytetyn sovitustyönsä ansioita. Päätettyään lunastustyönsä ja taivaallisen pyhäkön puhdistuksen, hän asettaa kansansa synnit Saatanalle, synnin alkuunpanijalle. Missään tapauksessa ei voida sanoa, että Saatana sovittaisi uskovien synnit - Kristus on sen jo täydellisesti tehnyt. Mutta Saatanan on kannettava vastuu kaikesta siitä synnistä, jonka hän on saanut pelastetut tekemään. Ja niin kuin tehtävään määrätty mies ajoi pukin autiomaahan, samoin Jumala karkottaa Saatanan asumattomaan ja autioon maahan. *4
Johanneksen näky tuhatvuotiskaudesta kuvaa elävästi Saatanan karkotusta. Hän näki, että tuhatvuotiskauden alussa enkeli otti kiinni "lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiiin tuhanneksi vuodeksi, syöksi sen syvyyteen" (Ilm. 20:2,3). Tämä kuvaa Saatanan vainoavan ja eksyttävän toiminnan väliaikaista lopettamista; "enää ei käärme saa johtaa kansoja harhaan, ennen kuin tuhat vuotta on tullut täyteen" (Ilm. 20:3).
Sana, jota Johannes Saatanan olinpaikasta käyttää - "syvyys" (kreik. abyssos) - kuvaa sopivasti maapallon tilaa tuona aikana. *5 Kristuksen tulemusta edeltäneet seitsemän viimeistä vitsausta (ks. etenkin Ilm. 16:18-21) ovat mukiloineet maan, niin että se nyt jumalattomien ruumiiden peittämänä on täydellisen hävityksen näyttämönä.
Tähän maahan sidottuna Saatana on kahlehdittu olosuhteiden kahleilla. Koska maan päällä ei enää ole inhimillistä elämää, Saatanalla ei ole ketään kiusattavaksi tai vainottavaksi. Se on sidottu siinäkin mielessä, että sillä ei ole mitään tekemistä.
Tapahtumat tuhatvuotiskauden aikana
Kristus taivaassa lunastettujen kanssa. Toisen tulemuksensa yhteydessä kristus ottaa seuraajansa taivaaseen niihin sijoihin, jotka hän on valmistanut heitä varten Uudessa Jerusalemissa. Mooseksen ja israelilaisten tavoin lunastetut alkavat kiitollisina laulaa laulua vapautuksestaan - "Mooseksen, Jumalan palvelijan, ja Karitsan laulua: - Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias! Oikeat ja todet ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas!" (Ilm. 15:3).
Pyhät hallitsevat Kristuksen kanssa. Tuhatvuotiskauden aikana Kristus täyttää lupauksensa voittajille, että nämä saavat "vallan hallita kansoja" (Ilm. 2:26). Daniel näki, että Kristuksen vihollisten tultua tuhotuiksi "kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle" (Dan. 7:27). Ne, jotka Kristus herättää eloon ensimmäisessä ylösnousemuksessa, hallitsevat hänen kanssaan tuhat vuotta (Ilm. 20:4).
Mutta missä mielessä voidaan pyhien sanoa hallitsevan jos he ovat taivaassa ja kaikki jumalattomat ovat kuolleina? Heidän hallintansa merkitsee osallistumista erääseen Kristuksen hallinnon tärkeään vaiheeseen. *6
Jumalattomien tuomitseminen. Johannes näki, että pyhät osallistuisivat tuomiovallan käytöstä tuhannen vuoden aikana; hän näki "valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta" (Ilm. 20:4). Tämä on se Saatanan ja hänen enkeleittensä tuomitsemisen aika, johon Raamattu viittaa (2. Piet. 2:4; Juud. 6). Se on se aika, jolloin toteutuu Paavalin sana, jonka mukaan pyhät tulevat tuomitsemaan maailman ja enkeleitäkin (1. Kor. 6:2,3). *7
Tämän tuhatvuotiskauden aikana tapahtuva tuomitseminen ei ratkaise sitä, kuka pelastuu tai joutuu kadotukseen. Jumala tekee siitä päätöksen jo ennen Kristuksen toista tulemusta. Kaikki ne, jotka eivät Kristuksen tulemuksen yhteydessä tule herätetyiksi kuolleista tai muutetuiksi kuolemaa maistamatta, ovat ikuisesti kadotettuja. Tämä tuomio, johon pyhät osallistuvat, antaa vastauksen kaikkiin kysymyksiin, joita pyhillä voi olla niistä syistä, miksi jumalattomat joutuvat kadotukseen. Jumala haluaa, että niillä, joille hän on antanut ikuisen elämän, on täysi luottamus hänen johtajuuteensa. Siksi hän paljastaa heille hänen armonsa ja oikeutensa toimintatavat.
Kuvittele että olisit taivaassa ja siellä havaitsisit, että yksi rakkaistasi, jonka varmasti uskoit pääsevän perille, ei olisikaan siellä. Sellainen tilanne saattaisi johtaa sinut asettamaan kysenalaiseksi Jumalan oikeudenmukaisuuden - ja juuri sellainen epäilys olisi synnin perustana. Poistaakseen ikuisiksi ajoiksi kaikki aiheet mihinkään epäilyyn - ja varmistaakseen, ettei synti enää koskaan ilmaannu uudelleen - Jumala antaa vastaukset näihin kysymyksiin tämän tuhatvuotiskauden aikana.
Tässä työssä lunastetut täyttävät ratkaisevan tärkeän tehtävän hyvän ja pahan välisessä suuressa taistelussa. "He tulevat toteamaan ikuiseksi tyydytyksekseen, miten hartaasti ja kärsivällisesti Jumala huolehti kadotetuista syntisistä. He havaitsevat, miten välinpitämättömästi ja itsepäisesti syntiset halveksivat ja hylkäsivät hänen rakkautensa." *8
Saatanan aika miettiä. Tuhatvuotiskauden aikana Saatana kärsii suunnattomasti. Jouduttuaan enkeleittensä kanssa autioon maahan, hän ei pysty jatkamaan eksytyksiään, jotka olivat vieneet siihen asti hänen aikansa. Hän on pakotettu tarkastelemaan, mitä seurauksia on ollut hänen kapinastaan Jumalaa ja hänen lakiaan vastaan. Hänen on pakko miettiä, mitä osaa hän on esittänyt hyvän ja pahan välisessä taistelussa. Hän voi odottaa tulevaisuutta vain pelolla, sillä hän joutuu kärsimään hirvittävän rangaistuksen kaikesta siitä pahasta, minkä hän on aiheuttanut.
Tapahtumat tuhatvuotiskauden lopussa
Kun tuhat vuotta tulee täyteen, "muut kuolleet" - jumalattomat - herätetään kuolleista. Silloin Saatana vapautuu siitä toimettomuudesta, johon hänet oli sidottu (Ilm. 20:5,7). Saatana johtaa vielä kerran jumalattomat harhaan, ja "ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin" (Uuden Jerusalemin) (Ilm. 20:9), joka Kristuksen kanssa on siihen mennessä laskeutunut alas taivaasta. *9
Kristus, pyhät ja kaupunki laskeutuvat. Kristus laskeutuu jälleen maahan pyhien ja Uuden Jerusalemin kanssa kahdesta syystä. Hän lopettaa suuren taistelun toteuttamalla viimeisen tuomion. Hän on myös puhdistava ja uudistava maan niin että voi perustaa sille ikuisen valtakuntansa. Silloin, sanan täydellisimmässä merkityksessä, toteutuu tämä sana: "Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas" (Sak. 14:9).
Tuomion ylösnousemus. Nyt on koittanut hetki, jolloin tämä Kristuksen lupaus täyttyy lopullisesti: "Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä" (Joh. 5:28). Toisessa tulemuksessaan Kristus kutsui vanhursklaat kuolleet haudoista ensimmäisessä ylösnousemuksessa, "elämän ylösnousemuksessa". Nyt tapahtuu toinen ylösnousemus, josta Jeesus myös puhui, "tuomion ylösnousemus" (Joh. 5:29). Myös Ilmestyskirja viittaa tähän ylösnousemukseen: "Muut kuolleet (joita ei herätetty ensimmäisessä ylösnousemuksessa) eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt" (Ilm. 20:5).
Saatanan vankeus päättyy. Jumalattomien ylösnousemus tuhannen vuoden päättyessä vapauttaa Saatanan vankeudestaan "vähäksi aikaa" (Ilm. 20:3). Viimeisessä yrityksessään haastaa Jumalan hallitus hän "lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan" (Ilm. 20:8). Koska jumalattomat nousevat kuolleista samassa kapinallisessa mielentilassa kuin he olivat kuollessaan, Saatanan työ ei ole vaikeaa.
Hyökkäys kaupunkia vastaan. Viimeisessä yrityksessään Saatana koettaa saada jumalattomat luulemaan, että he voivat valloittaa Jumalan valtakunnan väkisin. Hän kokoaa maailman kansat ja johtaa ne rakastettua kaupunkia vastaan (Ilm. 20:8,9). *10 "Jumalattomat, jotka itsepintaisesti kieltäytyivät astumasta sisälle Jumalan kaupunkiin Kristuksen sovitusuhrin ansioiden perusteella, päättävät nyt päästä sisälle väkivalloin." *11
Se tosiasia, että jumalattomat - niin pian kuin Jumala antoi heille jälleen elämän - kääntyvät häntä vastaan ja yrittävät kukistaa hänen valtakuntansa, vahvistaa sen ratkaisun, minkä hän on tehnyt heidän kohtalostaan. Tällä tavoin Jumalan nimi ja luonne, jota Saatana on koettanut himmentää, tulevat palautetuiksi kunniaan kaikkien edessä. *12
Viimeinen tuomio suuren valkean valtaistuimen edessä. Kun Jumalan viholliset ovat piirittäneet kaupungin ja ovat valmiina hyökkäämään sitä vastaan, koko ihmiskunta havaitseekin olevansa Jumalan suuren valkean valtaistuimen edessä. Jotkut ovat turvassa kaupungin sisäpuolella, toiset sen ulkopuolella kauhuissaan Tuomarin läsnäolosta. Jumala toteuttaa nyt tuomionsa viimeisen vaiheen. Tästä hetkestä Jeesus puhui sanoessaan: "Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos" (Luuk. 13:28).
Tämän tuomion viimeisen vaiheen toteuttamiseksi taivaan kirjat avataan. "Avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan" (Ilm. 20:12). Sitten Jumala julistaa tuomiopäätöksen.
Miksi Jumala herättää nämä ihmiset eloon vain lopettaakseen heidät jälleen? Tuhatvuotiskauden aikana lunastetuilla on ollut tilaisuuus tutkia Jumalan oikeudenmukaisuutta jokaisen olennon osalta. Nyt kadotetut itse - Saatana ja hänen enkelinsä mukaan luettuina - vahvistavat Jumalan oikeudenmukaisuuden.
Tämän valkean valtaistuimen edessä toteutuvat Paavalin sanat: "Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen" (Room. 14:10). Siellä kaikki luodut - lankeamattomat ja langenneet, pelastetut ja kadotetut - kumartavat ja tunnustavat, että Jeesus Kristus on Herra (Fil. 2:10,11; vrt. Jes. 45:22,23). Silloin kysymys Jumalan oikeudenmukaisuudesta on iäksi ratkaistu. Niillä, jotka vastaanottavat ikuisen elämän, on horjumaton usko Jumalaan. Koskaan ei synti enää turmele maailmankaikkeutta eikä tuhoa sen asukkaita.
Saatana ja syntiset hävitetään. Heti tuomion julistamisen tapahduttua Saatana enkeleineen ja häntä seuranneet ihmiset saavat rangaistuksensa. Heidän on kuoltava ikuinen kuolema. "Taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki" (Ilm. 20:9). Kaupungin ulkopuolella oleva maakin näyttää sulavan; siitä tulee suuri tulinen järvi. Tämä on se päivä, "jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan" (2. Piet. 3:7). "Herran kostonpäivä" (Jes. 34:8), jolloin hän tekee 'oudon työnsä' (Jes. 28:21) tuhotessaan vihollisensa, on koittanut. "Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen" (Ilm. 20:15). Paholainen ja hänen apulaisensa kärsivät saman kohtalon (Ilm. 20:10).
Koko Raamatun ilmoitus tekee hyvin selväksi, että tämä "toinen kuolema" (Ilm. 21:8), jonka jumalattomat joutuvat kärsimään, merkitsee heidän täydellistä hävittämistään. Mistä sitten on tullut käsitys ikuisesti palavasta helvetistä? Huolellinen tutkiminen osoittaa, että Raamattu ei opeta sellaisen helvetin tai piinan olemassaoloa.
1. Helvetti. Raamatun opetuksen mukaan helvetti on "rangaistuksen ja hävityksen paikka ja tila, jossa ne, jotka hylkäävät Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tarjoaman pelastuksen, kärsivät iankaikkisen tulen vaikutuksesta toisen kuoleman." *13
(Sana 'helvetti' esiintyy suomalaisessa raamatunkäännöksessä vain Uudessa testamentissa ja on käännös kreikan kielen sanasta geenna, gehenna. Sana esiintyy yhtä poikkeusta (Jaak. 3:6) lukuunottamatta vain evankeliumeissa: Matt. 5:22, 29, 30; 10:28; 18:9; 23:15, 33; Mark. 9:43, 45, 47; Luuk. 12:5. - Suom. huom.)
Kreikan sana geenna on peräisin heprean sanoista Ge Hinnom, 'Hinnomin laakso' - Jerusalemin eteläpuolella sijaitseva rotko. Siellä israelilaiset olivat toimittaneet pakanallisia riittejä polttamalla lapsia Moolokille (2. Aikak. 28:3; 33:1,6). Jeremia ennusti, että tämän synnin tähden Herra tekisi laaksosta Murhalaakson, jonne israelilaisten ruumiita haudattaisiin kunnes niille ei olisi enää tilaa. "Kenenkään hätistelemättä saavat haaskalinnut ja villieläimet syödä kuolleiden ruumiita" (Jer. 7:32,33; 19:6; Jes. 30:33). Jeremian profetia epäilemättä johti israelilaiset pitämään Ge Hinnomia jumalattomien tuomion paikkana, rangaistuksen ja häpeän kammottavana paikkana. *14 Myöhemmin rabbiininen traditio mainitsee sen raatojen ja jätteiden polttopaikkana.
Jeesus käytti Hinnomin tulta vertauskuvana helvetin tulesta (ks. esim. Matt. 5:22; 18:9). Siten Hinnomin liekit kuvasivat viimeisen tuomion kuluttavaa tulta. Jeesus totesi, että helvetin tuli pystyy hukuttamaan sekä sielun että ruumiin (Matt. 10:28; vrt. Luuk. 12:5).
Millainen on luonteeltaan helvetin tuli? Palavatko ihmiset helvetissä ikuisesti?
2. Jumalattomien kohtalo. Raamatun mukaan Jumala lupaa ikuisen elämän vain vanhurskaille. Synnin palkka on kuolema, ei ikuinen elämä helvetissä (Room. 6:23).
Raamattu opettaa, että jumalattomien kohtalona on tuho (Ps. 37:9,34), he tuhoutuvat (Ps. 37:20; 68:3). He eivät elä ikuisesti tietoisuuden tilassa, vaan heidät poltetaan (Mal. 3:19; Matt. 13:30,40; 2. Piet. 3:10). Heistä tehdään loppu (Ps. 145:20; 104:35), heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus (2. Tess. 1:9).
3. Ikuinen rangaistus. Puhuessaan jumalattomien rangaistuksesta, Uusi testamentti käyttää sanoja 'ikuinen', 'iankaikkinen'. Ne on käännetty kreikan kielen sanasta aioonios, ja niitä käytetään sekä Jumalasta että ihmisestä puhuttaessa. Väärinkäsityksen välttämiseksi on muistettava, että aioonios on merkitykseltään suhteellinen. Kun Raamattu käyttää sanaa aioonios (iankaikkinen, ikuinen) Jumalasta, se merkitsee että hänen olemassaolonsa on päättymätön - sillä Jumala on kuolematon. Mutta kun tätä sanaa käytetään kuolevaisista ihmisolennoista tai katoavista asioista, se merkitsee niin pitkää aikaa kuin henkilö elää tai asianomainen esine on olemassa.
Esimerkiksi Juudaksen kirjeen 7. jakeessa sanotaan, että Sodoma ja Gomorra kärsivät "iankaikkisen tulen rangaistusta" (VKR). Kuitenkaan nuo kaupungit eivät enää pala. Pietari kirjoitti, että tuo tuli poltti nuo kaupungit "poroksi" (2. Piet. 2:6). "Ikuinen" tuli paloi niin kauan kuin oli jotain palamatta, ja sitten tuli sammui (ks. myös Jer. 17:27; 2. Aikak. 36:19).
Samoin kun Kristus lähettää jumalattomat "ikuiseen tuleen" (Matt. 25:41), heidät poltetaan "sammumattomassa tulessa" (Matt. 3:12). Vasta sitten kun tuli on polttanut kaiken eikä mitään ole jäänyt palamatta, tuli sammuu. *15
Kun Kristus puhui "iankaikkisesta rangaistuksesta" (Matt. 25:46), hän ei tarkoittanut ikuista rankaisemista. Hän tarkoitti sitä, että samoin kuin "iankaikkinen elämä jatkuu halki ikuisuuden loppumattomien aikakausien, myös rangaistus on iankaikkinen - ei ikuisesti kestävää tietoista kärsimistä, vaan rangaistus, joka on lopullinen. Tuon rangaistuksen kärsivien loppu on toinen kuolema. Tämä kuolema on ikuinen, siitä ei ole eikä voi olla mitään ylösnousemusta." *16
Kun Raamattu puhuu "iankaikkisesta lunastuksesta" (Hepr. 9:12, VKR) ja "iankaikkisesta tuomiosta" (Hepr. 6:2), se viittaa lunastuksen ja tuomion ikuisiin tuloksiin - ei loppumattomasti jatkuvaan lunastamiseen tai tuomitsemiseen. Samoin kun Raamattu puhuu ikuisesta tai iankaikkisesta rangaistuksesta, se puhuu rangaistuksen tuloksesta eikä rankaisemisesta. Se kuolema, jonka jumalattomat kuolevat, on lopullinen ja ikuinen.
4. Kidutetaan aina ja ikuisesti. Myöskin Raamatun käyttämä ilmaisu "aina ja ikuisesti" (Ilm. 14:11; 19:3; 20:10) on antanut aihetta päätelmälle, että Saatanan ja jumalattomien rankaisemisprosessi jatkuisi kautta ikuisuuden. Mutta tässäkin alkutekstin sanonnan merkitys on riippuvainen siitä, mistä tai kenestä on kysymys. Kun puhe on Jumalasta, sen merkitys on absoluuttinen - sillä Jumala on kuolematon; mutta kun puhe on kuolevaisista luoduista, sen merkitys on rajoitettu.
Raamatun kuvaus Edomin rankaisemisesta antaa hyvän esimerkin tästä. Jesaja sanoo, että Jumala muuttaisi maan "palavaksi pieksi. Ei sammu se yöllä eikä päivällä, iäti nousee siitä savu; se on oleva raunioina polvesta polveen, ei kulje siellä kukaan, iankaikkisesta iankaikkiseen" (Jes. 34:9,10). Edom hävitettiin, mutta ei se enää pala. Sen hävityksen "iankaikkisuus" kesti kunnes tuho oli täydellinen.
Kaikkialta Raamatusta voimme selvästi havaita, että käsitteellä "ainiaan" on rajansa. Vanha testamentti sanoo, että orjan on palveltava isäntäänsä "ainiaan" (2. Moos. 21:6), että Samuel - poikanen sai jäädä pyhäkköön "ainiaaksi" (1. Sam. 1:22, VKR; uusi kirkkoraamattu suomentaa sanonnan alkutekstin todellisen merkityksen mukaisesti: "koko elämänsä ajaksi") ja että Joona ajatteli joutuneensa kalan vatsaan "ainiaaksi" (Joona 2:7), "iankaikkisesti" (VKR). Uusi testamentti käyttää sanontaa samalla tavoin: esimerkiksi Paavali neuvoi Filemonia ottamaan vastaan Onesimuksen, jotta tämä saisi asua hänen luonaan "ikuisesti" (Filem. 15). Kaikissa näissä tapauksissa sanonnat 'ainiaan' ja 'ikuisesti' tarkoittavat: 'niin kauan kun asianomainen elää'.
Psalmissa 92:8 sanotaan, että jumalattomat "tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi". Ja ennustaessaan suuresta lopullisesta maailmanpalosta Malakia kirjoittaa: "Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin - sanoo Herra Sebaot - eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta" (Mal. 3:19).
Kun jumalattomat - Saatana, pahat enkelit ja katumattomat ihmiset - ovat kaikki hävitetyt tulella, enää ei ole käyttöä Kuolemalle eikä Tuonelalle. Nekin Jumala hävittää ainiaaksi (Ilm. 20:14).
Raamattu tekee siis hyvin selväksi, että rangaistus, ei rankaiseminen, on ikuinen - toinen kuolema. Tästä rangaistuksesta ei ole ylösnousemusta, sen vaikutukset ovat ikuisia.
Arkkipiispa William Temple oli oikeassa kun hän lausui: "Yhden asian voimme sanoa varmuudella: ikuinen piina ei kuulu kuvaan. Jos ihmiset eivät olisi omaksuneet kreikkalaista ja epäraamatullista käsitystä yksilön sielun luontaisesta häviämättömyydestä ja sitten lukeneet Uutta testamenttia tuo käsitys valmiina mielessään, he olisivat omaksuneet siitä (Uudesta testamentista) opin annihilaatiosta eikä ikuisesta piinasta. Raamattu nimittää tulta ikuiseksi, ei siihen heitettyä elävää olentoa." *17
Kun Jumalan lain rikkomisesta säädetty rangaistus on täysimääräisesti toimeenpantu oikeuden vaatimukset on tyydytetty. Nyt taivas ja maa julistavat Herran vanhurskautta.
5. Rangaistuksen periaate. Kuolema on lopullinen rangaistus synnistä. Syntinsä vuoksi kaikki, jotka kieltäytyvät Jumalan tarjoamasta pelastuksesta, kuolevat ikuisen kuoleman. Mutta jotkut ovat tehneet syntiä julkeasti, demonisesti nauttien siitä, että ovat tuottaneet toisille kärsimyksiä. Toiset taas ovat eläneet suhteellisen moraalista, rauhallista elämää, ja heidän syyllisyytensä on pääasiassa sitä, että he ovat torjuneet Kristuksessa tarjotun pelastuksen. Onko oikein, että molemmat ihmisryhmät kärsivät saman rangaistuksen?
Kristus sanoi: "Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan" (Luuk. 12:47,48).
Epäilemättä ne, jotka ovat kapinoineet Jumalaa vastaan eniten, tulevat kärsimään enemmän kuin ne, jotka eivät ole. Mutta meidän tulee ymmärtää heidän lopullinen kärsimyksensä suhteessa Kristuksen "toisen kuoleman" kokemukseen ristillä. Ristillä hän kantoi koko maailman synnit. Hänen kärsimänsä kuolintuskan - kuvaamattoman henkisen ahdistuksen - aiheutti synnin mukanaan tuoma kauhea ero Isästä. Samoin on kadotukseen joutuvien syntisten laita. He korjaavat sitä, mitä ovat kylväneet ei ainoastaan tässä elämässä, vaan myös viimeisessä, lopullisessa hävityksessä. Jumalan kasvojen edessä he kokevat syyllisyyttä synneistään, ja se saa heidät kärsimään sanoinkuvaamatonta tuskaa. Mitä suurempi syyllisyys, sitä suurempi tuska. Saatana, synnin alkuunpanija ja edistäjä, kärsii eniten.*18
Maan puhdistaminen. Kuvaillessaan Herran päivää, jolloin kaikki synnin jäljet hävitetään, Pietari kirjoittaa: "Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat" (2.Piet. 3:10, VKR).
Sama tuli, joka hävittää jumalattomat, puhdistaa maan synnin saasteista. Tämän maapallon raunioista Jumala luo "uuden taivaan ja uuden maan". Ja Johannes jatkaa: "Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet" (Ilm. 21:1). Tässä puhdistetussa, uudestiluodussa maassa - lunastettujen ikuisessa kodissa - Jumala ei salli enää murhetta, vaivaa eikä kuolemaa (Ilm. 21:4). Lopultakin synnin aiheuttama kirous on poistettu (Ilm. 22:3).
Viitaten tulevaan Herran päivään, jolloin synti ja katumattomat syntiset hävitetään, Pietari sanoo kaikille: "Millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa." Hän perustaa toivonsa lupaukseen Kristuksen takaisintulosta ja vakuuttaa: "Meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha" (2. Piet. 3:11,13,14).
Huomautuksia ja lähdeviitteitä
1. Ks. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 7, s. 885.
2. Ks. Questions on Doctrine, s. 495.
3. "Kun peto ja väärä profeetta heitetään tuliseen järveen (Ilm. 19:20), 'loput' (Ilm. 19:21) saavat surmansa Kristuksen miekasta. Nämä ovat kuninkaita, sotapäälliköitä, mahtimiehiä, kaikkia, niin vapaita kuin orjia (Ilm. 19:18). Samoja ihmisryhmiä mainitaan kuudennen sinetin yhteydessä heidän pyrkiessään kätkeytymään "valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta" (Ilm. 6:14-17), kun "taivas hävisi näkyvistä kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät paikaltaan". On ilmeistä, että näissä kummassakin raamatunkohdassa kuvataan samaa vavahduttavaa tapahtumaa, Kristuksen toista tulemusta.
"Miten monien kuolemasta on kysymys tuossa kohdassa, missä sanotaan että 'Loput saivat surmansa' (Ilm. 19:21)? Ilmestyskirjan 13. luvusta jakeesta 8 ilmenee, että maan päällä on Kristuksen tullessa vain kaksi eri ihmisryhmää: ne, jotka kumartavat petoa, ja ne, joiden nimi on Karitsan elämänkirjassa. On sen vuoksi selvää, että kun 'loput' saavat surmansa (Ilm. 19:21), eloon ei jää muita kuin ne, jotka ovat vastustaneet petoa eli ne, joiden nimi on elämänkirjassa (Ilm. 13:8)" (SDA Bible Commentary, rev.ed., vol.7, s. 885).
4. Vrt. Questions on Doctrine, s. 500. Asaselin pukki ei ole vanhurskaiden vapahtaja.
5. Septuaginta (Vanhan testamentin kreikankielinen käännös) käyttää tätä ilmaisua kääntäessään heprean sanaa tehom, 'syvyys' jakeessa 1. Moos. 1:2. Tämä osoittaa, että maapallon tila tuhatvuotiskauden aikana on ainakin osittain verrattavissa maapallon tilaan alussa, jolloin se oli "autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä". Katso SDA Bible Commentary, rev. ed.., vol. 7, s. 879.
6. Maininta siitä, että he hallitsevat tai että heille annettiin tuomiovalta, ei välttämättä merkitse jumalattomien elämistä maan päällä. Alussa Jumala antoi Aadamille ja Eevalle vallan hallita (1. Moos. 1:26). Ennen lankeamistaan syntiin he hallitsivat sitä osaa luomakunnasta, minkä Jumala oli heidän valtaansa uskonut. Hallitsija ei tarvitse kurittomia alamaisia voidakseen hallita.
7. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 7, s. 880.
8. Maxwell, God Cares (Boise, ID: Pacific Press, 1985) vol. 2, s. 500.
9. Ilmestyskirjan kuvaus Uuden Jerusalemin laskeutumisesta ei välttämättä ilmaise tuon laskeutumisen tarkkaa ajankohtaa, sillä edellisessä luvussa näemme jo tuon "rakastetun kaupungin" paholaisen johtamien joukkojen piirittämänä. Tämän mukaan voimme päätellä, että Uuden Jerusalemin on täytynyt laskeutua maan päälle jo ennen maan uudistamista.
10. Nimet Gog ja Magog liittyivät Israelin vihollisiin, joiden oli määrä hyökätä Jumalan kansaa ja Jerusalemia vastaan maanpakolaisuuden jälkeen (ks. Hes. 38:2, 14-16). Useat Vanhan testamentin Israelia koskevista profetioista eivät sellaisenaan täyttyneet. Ne saavat täyttymyksensä hengellisessä Israelissa. Siten se suuri vihollisjoukkojen liittoutuma, joka Hesekielin mukaan hyökkäisi Jerusalemia vastaan, toteutuu Jumalan salliessa Saatanan pelastumattomine joukkoineen hyökätä kansaansa ja rakastettua kaupunkiaan vastaan suuren taistelun viimeisessä vaiheessa.
11. Questions on Doctrine, s. 505.
12. Vrt. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 4, s. 708.
13. "Hell", SDA Dictionary, rev.ed., s. 475.
14. Ks. "Hell", SDA Dictionary, rev.ed., s. 475.
15. Vrt. Jeremian profetiaa Jerusalemin hävittämisestä tulella, jota kukaan ei voinut sammuttaa (Jer. 17:27). Ennustus toteutui, kun Nebukadnessar valloitti kaupungin (2.Aikak. 36:19). Tuli paloi kunnes kaupunki oli tuhoutunut, ja sitten se sammui.
16. Questions on Doctrine, s. 539.
17. William Temple, Christian Faith and Life (New York: Macmillan, 1931), s. 81.
18. Vrt. "Hell", SDA Bible Dictionary, rev.ed., s. 475.
Sivu päivitetty 26.01.2012.
