KOLMINAISUUS
Perusluonteiset opinkohdat 2

---

"Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne."
2. Kor. 13:14

Golgatalla melkein kaikki hylkäsivät Jeesuksen. Vain muutamat käsittivät, kuka Jeesus todella oli. Yksi näistä oli kuoleva ryöväri (Luuk. 23:42), ja toinen roomalainen sotilas, joka sanoi: "Tämä mies oli todella Jumalan Poika!" (Mark. 15:39).

Johannes kirjoitti Jeesuksesta: "Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan" (Joh. 1:11). Näin kirjoittaessaan Johannes ei ilmeisesti tarkoittanut vain sitä kansanjoukkoa, joka oli kerääntynyt ristin ympärille tai edes Israelia, vaan jokaista sukupolvea, joka on elänyt maan päällä. Koko ihmiskunta, pientä osaa lukuunottamatta, on tuon Golgatalla hälisevän kansanjoukon tavoin ollut tunnistamatta Jeesuksessa Jumalaansa ja Vapahtajaansa. Tämä ihmiskunnan suurin ja traagisin erehdys osoittaa, että ihmiskunnan tieto Jumalasta on ratkaisevasti puutteellinen.

Tietomme Jumalasta

On olemassa monia teorioita, joilla pyritään selittämään Jumalaa, ja monia väitteitä on esitetty sekä hänen olemassaolonsa puolesta että sitä vastaan. Tämä osoittaa, että inhimillinen viisaus ei pysty tunkeutumaan jumaluuteen. Pelkkään inhimilliseen viisauteen turvautuminen oppiaksemme tuntemaan Jumalaa on samaa kuin käyttäisimme suurennuslasia avaruuden tähtijärjestelmien tutkimiseen. Tästä syystä Jumalan viisaus on monille salattua ja kätkettyä viisautta (1. Kor. 2:7). Heille Jumala on salaisuus. Paavali kirjoitti, että kukaan tämän maailman valtiaista ei tätä Jumalan viisautta tuntenut, "sillä jos he olisivat sen tunteneet, he eivät olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa" (1. Kor. 2:8).

"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi" (Matt. 22:37; vrt. 5. Moos. 6:5). Jeesus sanoi, että tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Emme voi rakastaa ketään sellaista, josta emme mitään tiedä. Jobin kirjassa kysytään: "Tavoitatko sinä Jumalan syvyydet? Ymmärrätkö ääriään myöten Kaikkivaltiaan suuruuden?" (Job. 11:7). Miten me sitten voimme oppia tuntemaan ja rakastamaan Luojaamme?

Jumala voidaan tuntea. Jumala oli selvillä tästä inhimillisestä ongelmasta, ja siksi hän rakkaudessaan ja myötätunnossaan kurottautui meidän puoleemme Raamatun välityksellä. Raamattu paljastaa, että "kristinusko ei ole kertomusta siitä, miten ihminen etsii Jumalaa, vaan se on tulosta siitä, että Jumala on ilmoittanut itsensä ja tarkoituksensa ihmiselle". *1 Tämän itsensä ilmoittamisen tarkoituksena on rakentaa silta sen kuilun yli, joka erottaa toisistaan kapinoivan maailman ja maailmasta huolehtivan Jumalan.

Jumalan rakkauden suuruus ilmeni hänen korkeimmassa ilmoituksessaan, Jeesuksessa Kristuksessa, Jumalan Pojassa. Jeesuksen kautta me voimme tuntea Isän. "Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen" (1. Joh. 5:20). Ja Jeesus itse sanoi: "Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen" (Joh. 17:3).

Tämä on hyvä uutinen. Vaikka on mahdotonta tuntea Jumalaa täysin, Raamattu tarjoaa meille hänestä riittävästi käytännöllistä tietoa voidaksemme päästä pelastavaan suhteeseen hänen kanssaan.

Miten opimme tuntemaan Jumalan. Tieto Jumalasta on yhtä paljon sydämen kuin aivojen asia. Siinä on kysymys koko ihmisestä, ei vain älystä. Ihmisen on avauduttava Pyhälle Hengelle ja oltava halukas tekemään Jumalan tahdon (Joh. 7:17; vrt. Matt. 11:27). Jeesus sanoi: "Autuaita ovat puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan" (Matt. 5:8).

Jumalan tunteminen edellyttää uskoa. Paavali huudahti: "Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat" (1. Kor. 1:20,21).

Se tapa, millä me Raamatusta opimme tuntemaan Jumalaa, eroaa kaikista muista tiedon hankinnan menetelmistä. Emme voi asettua Jumalan yläpuolelle ja esitellä häntä kuin analysoitavaa ja punnittavaa tutkimuskohdetta. Pyrkiessämme tuntemaan Jumalaa meidän on alistuttava kuuntelemaan Raamattua, jossa hän ilmoittaa itsensä. Koska Raamattu on oma selittäjänsä, meidän on noudatettava niitä periaatteita ja menetelmiä, joita Raamattu itse antaa. Ilman näitä raamatullisia ohjeita emme voi oppia tuntemaan Jumalaa.

Miksi niin monet ihmiset Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana olivat kykenemättömiä näkemään Jeesuksessa Jumalan itseilmoitusta? Koska he kieltäytyivät alistumasta Pyhien Kirjoitusten kautta vaikuttavan Pyhän Hengen ohjaukseen, he tulkitsivat väärin Jumalan sanoman ja ristiinnaulitsivat Vapahtajansa. Heidän ongelmansa ei ollut älyllinen. Heidän suljetut sydämensä pimensivät myös heidän mielensä, ja seurauksena oli ikuinen menetys.

Jumalan olemassaolo

Kaksi päälähdettä esittävät todistuksia Jumalan olemassaolosta. Ne ovat luonnon kirja ja Pyhä Raamattu.

Luomisen todistus. Jokainen voi oppia Jumalasta jotakin luonnon ja inhimillisen kokemuksen kautta. Daavid kirjoitti: "Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan" (Ps. 19:2). Paavali todistaa: "Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua" (Room. 1:20).

Myös ihmiselämässä on todisteita Jumalan olemassaolosta. Ateenalaisten tuntemattomalle Jumalalle pystyttämässä alttarissa Paavali näki todisteen uskosta Jumalaan. Hän sanoi: "Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan" (Ap. t. 17:23). Paavali sanoi myös, että pakanoiden käyttäytyminen osoitti, että heidän omatuntonsa todisti Jumalasta ja osoitti, että Jumalan laki oli "kirjoitettu heidän sydämeensä" (Room. 2:14,15). Tätä tajua Jumalan olemassaolosta esiintyy sellaistenkin ihmisten keskuudessa, jotka eivät tunne Raamattua. Tämä yleinen ilmoitus Jumalasta on johtanut lukuisten järkiperäisten todisteiden esittämiseen Jumalan olemassaolon puolesta. *2

Raamatun todistus. Raamattu ei todistele Jumalan olemassaoloa. Se pitää sitä itsestään selvänä lähtökohtana. Raamattu alkaa sanoin: "Alussa Jumala loi taivaan ja maan" (1. Moos. 1:1). Raamatun mukaan Jumala on kaiken luomakunnan luoja, ylläpitäjä ja hallitsija. Luomistyössä ilmenevä Jumalan ilmoitus on niin voimakas, ettei ateismille ole mitään puolustusta. Jumalankielteisyys johtuu jumalallisen totuuden salaamisesta tai siitä, että ihmismieli kieltäytyy tunnustamasta Jumalan olemassaolon puolesta puhuvien todisteita (Ps. 14:1; Room. 1:18-22,28).

Jumalan olemassaolon puolesta on riittävästi todisteita vakuuttamaan jokainen, joka vakavasti pyrkii löytämään totuuden hänestä. Jumalan yhteyteen pääsemisen edellytyksenä on kuitenkin usko, sillä "ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä" (Hepr. 11:6).

Usko Jumalaan ei kuitenkaan ole sokea. Se perustuu riittäville todisteille, joita löydämme Jumalan ilmoituksesta sekä Raamatun että luonnon välityksellä.

Raamatun Jumala

Raamattu paljastaa Jumalan olemusta kertomalla hänen nimistään, toiminnastaan ja ominaisuuksistaan.

Jumalan nimet. Raamatun kirjoittamisaikana nimet olivat tärkeitä, kuten ne yhä ovat Raamatun maissa. Nimen katsottiin paljastavan omistajansa luonnetta, hänen todellista yksilöllisyyttään ja ominaislaatuaan. Jumalan olemusta, luonnetta ja ominaisuuksia paljastavien Jumalan nimien merkitystä korostetaan hänen käskyssään: "älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä" (2. Moos. 20:7). Daavid lauloi: "Ylistän Herran, Korkeimman, nimeä" (Ps. 7:18). "Hän on pelottava, hän on pyhä!" (Ps. 111:9). "Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä, sillä hänen nimensä yksin on ylhäinen" (Ps. 148:13).

Hepreankieliset nimet El ja Elohim ("Jumala") ilmaisevat Jumalan jumalallista voimaa. Ne kuvaavat Jumalaa väkevänä ja mahtavana olentona, luomisen Jumalana (1. Moos. 1:1; 2. Moos. 20:2; Dan. 9:4). Elyon ("Korkein") ja El Elyon ("Korkein Jumala") korostaa hänen asemaansa kaiken yläpuolella (1. Moos. 14:18 - 20; Jes. 14:14). Adonai ("Herra") kuvaa Jumalaa kaikkivaltiaana hallitsijana (Jes. 6:1; Ps. 35:23). Nämä nimet korostavat Jumalan majesteettisuutta ja tuonpuoleisuutta.

Muut Jumalan nimet kuvaavat hänen halukkuuttaan päästä yhteyteen ihmisten kanssa. Shaddai ("Kaikkivaltias") ja El Shaddai ("Jumala Kaikkivaltias") esittävät Jumalan kaikkivaltiuden siunauksen ja lohdun lähteenä (2. Moos. 6:3; Ps. 91:1). Nimi Jahve *3, joka on käännetty sanalla Herra, joissakin käännöksissä myös sanalla Jehova, korostaa Jumalan liittouskollisuutta ja armoa (2. Moos. 15:2,3; Hoos. 12:5,6). Moosekselle (2. Moos. 3:14) Jahve kuvailee itseään sanoilla "Minä olen se joka olen", mikä kuvaa hänen muuttumatonta suhdettaan kansaansa. Joissakin yhteyksissä Jumala ilmoitti itsensä myös läheisesti "isäksi" (5. Moos. 32:6; Jes. 63:16; Jer. 31:9; Mal. 2:10; vrt. 2. Moos. 4:22; 5. Moos. 32:19).

Uusi testamentti käyttää vastaavia nimityksiä Jumalasta. Jeesus käytti nimeä Isä osoittaakseen, miten läheinen ja henkilökohtainen voi suhteemme Jumalaan olla (Matt. 6:9; Mark. 14:36; vrt. Room. 8:15; Gal. 4:6).

Jumalan toimintaa. Raamatun kirjoittajat käyttivät enemmän aikaa kuvatakseen Jumalan toimintaa kuin hänen olemustaan. Jumala esitellään luojana (1. Moos. 1:1; Ps. 24:1,2), maailman ylläpitäjänä (Hepr. 1:3), vapauttajana ja sovittajana (5. Moos. 5:6; 2. Kor. 5:19), joka kantaa huolta siitä, että ihmiskunta saavuttaa lopullisen päämääränsä. Jumala laatii suunnitelmia (Jes. 46:11), ennustaa tulevia tapahtumia (Jes. 46:10) ja antaa lupauksia (5. Moos. 15:6; 2. Piet. 3:9). Hän antaa anteeksi syntejä (2. Moos. 34:7) ja näin ollen ansaitsee meidän palvontamme (Ilm. 14:6,7). Raamatun Jumala on ikuinen kuningas, kuolematon, näkymätön, ainoa Jumala (1. Tim. 1:17). Hänen tekonsa todistavat, että hän on persoonallinen Jumala.

Jumalan ominaisuuksia. Raamatun kirjoittajat antavat tietoa Jumalan olemuksesta myös kertomalla hänen jumalallisista ominaisuuksistaan.

Jumalan jumalalliseen luontoon liittyy ominaisuuksia, joita ei ole annettu millekään luodulle olennolle. Jumala on itsestään oleva, sillä hän on "elämän lähde" (Joh. 5:26). Hän on riippumaton sekä tahdoltaan että kyvyltään (Ef. 1:5; Ps. 115:3). Hän on kaikkitietävä (Job 37:16; Ps. 139:1-18; 147:5; 1. Joh. 3:20), koska hän alfana ja omegana (Ilm. 1:8) tuntee lopun alusta asti (Jes. 46:9-11).

Jumala on kaikkialla läsnäoleva (Ps. 139:7-12; Hepr. 4:13). Hän on iankaikkinen (Ps. 90:2; Ilm. 1:8); aika ei rajoita häntä, mutta kuitenkin hän on läsnä jokaisena hetkenä.

Jumala on kaikkivoipa. Mikään ei ole hänelle mahdotonta, minkä vuoksi hän voi tehdä, mitä ikinä tahtoo (Dan. 4:14,22,32; Matt. 19:26; Ilm. 19:6). Hän on muuttumaton, koska hän on täydellinen. Hän sanoo: "Minä, Herra, en muutu" (Mal. 3:6; ks. Ps. 33:11; Jaak. 1:17).

Edellämainitut Jumalan ominaisuudet kuuluvat yksin hänelle. Jumalalla on myös ominaisuuksia, joista hänen luotunsa voivat osallistua ja jotka ilmentävät hänen suhdettaan koko ihmiskuntaan. Näihin ominaisuuksiin kuuluvat rakkaus (Room. 5:8), armo (Room. 3:24), armahtavaisuus ja laupeus (Ps. 145:8), kärsivällisyys (2.Piet. 3:15), pyhyys (Ps. 99:9), armollisuus, vanhurskaus (Esra 9:15; Joh. 17:25). Näistä lahjoista voimme osallistua vain osallistumalla niiden antajasta.

Jumalan suvereniteetti

Raamattu opettaa selvästi Jumalan suvereniteettiä, hänen riippumattomuuttaan kaikista valloista. "Tahtonsa mukaisesti hän tekee - - eikä ole ketään, joka voisi estää hänen työtään" (Dan. 4:32). "Sillä sinä olet luonut kaiken. Kaikki, mikä on olemassa, on sinun tahdostasi luotu." (Ilm. 4:11). "Kaiken, mitä Herra tahtoo, hän tekee, taivaassa ja maan päällä" (Ps. 135:6). Niinpä Salomo saattoi sanoa: "Kuin kastelupuro on Herran kädessä kuninkaan sydän, hän ohjaa sen minne tahtoo" (Sananl. 21:1). Tietoisena Jumalan kaikkivallasta Paavali kirjoitti: "Tulen kyllä uudelleen luoksenne, jos Jumala suo" (Ap. t. 18:21; ks. Room. 15:32). Samoin Jaakob kehotti: "Näin teidän tulisi sanoa: 'Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä'" (Jaak. 4:15).

Ennaltamääräys ja ihmisen vapaus. Raamattu osoittaa, että maailma on täysin Jumalan hallinnassa. Hän on "edeltä määrännyt" ihmisiä "Poikansa kaltaisiksi" (Room. 8:29,30). Hän on edeltäpäin määrännyt meidät "yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden"; "Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt" (Ef. 1:4,5,11). Mitä tämä jumalallinen määräysvalta vaikuttaa ihmisen vapauteen?

Jotkut katsovat näiden raamatunkohtien opettavan, että Jumala mielivaltaisesti valitsee toiset pelastukseen ja toiset kadotukseen riippumatta ihmisten omasta valinnasta. Mutta kun näitä raamatunkohtia tutkitaan tekstiyhteydessään, niin ilmenee, että Paavali ei puhu lainkaan siitä, että Jumala sulkisi mielivaltaisesti jonkun pelastuksen ulkopuolelle.

Raamattu opettaa selvästi, että Jumala "tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1. Tim. 2:4). "Hän - - ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät" (2. Piet. 3:9). Ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että Jumala olisi määrännyt jotkut henkilöt kadotukseen; sellainen määräys kieltäisi Golgatan, jossa Jeesus kuoli kaikkien puolesta. Evankeliumissa opetetaan, ettei yhdenkään tarvitse hukkua, vaan jokaisella on mahdollisuus pelastua: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän" (Joh. 3:16).

"Ihmisen vapaa tahto on ratkaiseva tekijä, kun on kysymys hänen henkilökohtaisesta kohtalostaan. Tämä ilmenee siitä tosiasiasta, että Jumala esittää jatkuvasti, mitä seurauksia on kuuliaisuudesta ja tottelemattomuudesta, ja kehottaa syntistä valitsemaan kuuliaisuuden ja elämän (5. Moos. 30:19; Joos. 24:15; Jes. 1:16,20; Ilm. 22:17). Sitä osoittaa myös se tosiasia, että uskovan, joka on kerran ottanut vastaan armon, on mahdollista langeta siitä pois ja joutua kadotetuksi (1. Kor. 9:27; Gal. 5:4; Hepr. 6:4-6; 10:29). - -

"Jumala voi etukäteen nähdä, minkä valinnan kukin yksilö tekee, mutta hänen ennaltatietämyksensä ei määrää, mikä tuon valinnan on oltava - - . Raamatullinen ennaltamääräys sisältää sen jumalallisen tarkoituksen, että kaikki, jotka valitsevat uskoa Kristukseen, pelastuvat (Joh. 1:12; Ef. 1:4 - 10)." *4

Mitä sitten Raamattu tarkoittaa, kun se sanoo, että Jumala rakasti Jaakobia mutta vihasi Eesauta (Room. 9:13) ja että Jumala paadutti faraon sydämen (jakeet 17,18; vrt. jakeet 15,16; 2. Moos. 9:16; 4:21)? Tekstiyhteys osoittaa, että kysymys on lähetystehtävästä eikä pelastuksesta. Lunastus on kaikkien ulottuvilla, mutta Jumala valitsee tiettyjä henkilöitä erityisiä tehtäviä varten. Pelastus oli tarjona yhtä hyvin Jaakobille kuin Eesaullekin, mutta Jumala valitsi Jaakobin eikä Eesauta olemaan osana siitä sukulinjasta, jonka kautta hän välittäisi pelastuksen sanoman koko maailmalle. Jumala harjoittaa riippumattomana omaa lähetysstrategiaansa.

Kun Raamattu sanoo, että Jumala kovetti tai paadutti faraon sydämen, se lukee Jumalan teoksi sen, minkä hän sallii väittämättä, että Jumala olisi niin määrännyt. Faraon kielteinen vastaus Jumalan kutsuun itse asiassa osoittaa, että Jumala kunnioitti hänen valinnanvapauttaan.

Ennaltatietämys ja ihmisen vapaus. Jotkut uskovat, että Jumala ei tiedä ihmisen valintaa ennen kuin tämä tekee valintansa; että Jumala tietää joitakin tulevia tapahtumia, kuten Kristuksen tulemuksen mutta että hänellä ei ole etukäteistietoa siitä, ketkä tulevat pelastumaan. Heidän mielestään Jumalan dynaaminen suhde ihmiskuntaan vaarantuisi, jos hän tietäisi etukäteen kaiken, mitä tapahtuisi halki ikuisuuden.

Mutta Jumalan tietämys siitä, mitä yksilöt tekevät, ei vaikuta heidän tosiasiallisiin valintoihinsa enempää kuin historioitsijan tietämys siitä, mitä ihmiset tekivät menneinä aikoina, vaikuttaa heidän tekoihinsa. Aivan kuten kamera tallentaa näkymän muuttamatta sitä, ennaltatietämys katsoo tulevaisuuteen muuttamatta sitä. Jumalan ennaltatietämys ei koskaan rajoita ihmisen vapautta.

Jumalan kolminaisuus

Miten voimme yhdistää ajatuksen yhdestä Jumalasta Raamatun opetukseen Kristuksen ja Pyhän Hengen jumaluudesta?

Yksi Jumala. Toisin kuin ympäröivät pakanakansat Israel uskoi, että oli olemassa vain yksi Jumala (5. Moos. 4:35; 6:4; Jes. 45:5; Sak. 14:9). Uusi testamentti korostaa samoin Jumalan ykseyttä (Mark. 12:29-32; Joh. 17:3; 1. Kor. 8:4-6; Ef. 4:4-6; 1. Tim. 2:5). Tämä monoteistinen korostus ei ole ristiriidassa kristillisen käsityksen kanssa Jumalan kolmiyhteisyydestä eli kolminaisuudesta - Isä, Poika ja Pyhä Henki - sillä halutaan pikemminkin sanoutua irti pakanallisesta monijumalaisuudesta.

Kolmiyhteinen Jumala. Vaikka Vanha testamentti ei nimenomaisesti opeta, että Jumala on kolmiyhteinen, se viittaa kuitenkin jumaluuden monipersoonaisuuteen. Toisinaan Jumala käyttää puhuessaan itsestään monikkomuotoja: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme" (1. Moos. 1:26); "Ihminen on nyt kuin me" (1. Moos. 3:22); "Menkäämme" (1. Moos. 11:7). Toisinaan Herran enkeli samastetaan Jumalaan. Ilmestyessään Moosekselle Herran enkeli sanoi: "Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala" (2. Moos. 3:6).

Luomiskertomuksessa kerrotaan, miten "Jumalan henki liikkui vetten yllä" (1. Moos. 1:2). Joissakin teksteissä viitataan Jumalan kolmeen persoonaan lunastustyössä: "Ja nyt Herra, minun Jumalani [Isä], on antanut minuun [Poika] henkensä [Pyhä Henki]" (Jes. 48:16); "Henkeni olen [Isä] laskenut hänen [Jumalan Pojan] ylleen, hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen" (Jes. 42:1).

Jumaluuden persoonien suhteet. Kristuksen ensimmäinen tulemus antaa meille selkeämmän näkemyksen kolmiyhteisestä Jumalasta. Johanneksen evankeliumi paljastaa, että jumaluuteen kuuluu Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala, kolmen iankaikkisen persoonan yhteys, joiden kesken vallitsee ainutlaatuinen ja salaperäinen suhde.

1. Yhteys rakkaudessa. Kun Kristus huusi: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?" (Mark. 15:34), hän kärsi siitä erosta, minkä synti oli aikaansaanut hänen ja Isän välillä. Synti rikkoi ihmiskunnan alkuperäisen suhteen Jumalaan (1. Moos. 3:6,10; Jes. 59:2). Viimeisinä hetkinään Jeesus, joka ei synnistä tiennyt, tuli meidän tähtemme synniksi. Ottaessaan meidän syntimme, meidän paikkamme, hän koki sen eron Jumalasta, mikä oli meidän osanamme.

Syntiset eivät koskaan voi käsittää, mitä Jeesuksen kuolema merkitsi jumaluudelle. Ikuisesti hän oli ollut Isänsä ja Pyhän Hengen kanssa. Jumaluuden persoonien välillä vallitsi täydellinen, ehdoton rakkaus. Johanneksen sana "Jumala on rakkaus" (1. Joh. 4:8) merkitsee, että jumaluuden persoonat kokivat täydellisen onnen ja rakkauden täyttymyksen.

Kolmiyhteisen Jumalan persoonien välillä ei ole mitään etäisyyttä. Jokainen jumaluuden persoonista on Jumala. Vaikka jumaluudessa on kolme persoonaa, Jumala on yksi tarkoitusperältään, mieleltään ja luonteeltaan. Tämä ykseys ei tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat jumaluuden persoonia. Toisaalta persoonien kolminaisuus jumaluudessa ei tee tyhjäksi Raamatun monoteistista korostusta, jonka mukaan Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi Jumala.

2. Yhteys toiminnassa. Jumaluudessa vallitsee toiminnan ekonomia ja tarkoituksenmukaisuus. Jumala ei tarpeettomasti tee työtä kahteen kertaan. Järjestys on taivaan ensimmäinen laki, ja Jumala toimii järjestelmällisesti. Tämä järjestelmällisyys on peräisin jumaluudesta ja säilyttää jumaluuden yhteyden.

Inkarnaatiossa eli Jumalan ihmiseksitulemisessa ilmenee kauniilla tavalla jumaluuden kolmen persoonan keskinäinen toiminta. Isä antoi Poikansa, Kristus antoi itsensä ja Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä (Joh. 3:16; Matt. 1:18,20). Enkelin todistus Marialle osoittaa selvästi jumaluuden kolmen persoonan toiminnan siinä salaperäisessä tapahtumassa, jossa Jumala tuli ihmiseksi. "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi" (Luuk. 1:35). Jumaluus kokonaisuudessaan oli läsnä Kristuksen kasteessa: Isän ääni kuului taivaista (Matt. 3:17), Kristus itse antautui kastettavaksi meidän esimerkkinämme (Matt. 3:13-15) ja Pyhä Henki laskeutui Jeesuksen päälle (Luuk. 3:21,22).

Maanpäällisen elämänsä loppupuolella Jeesus lupasi lähettää Pyhän Hengen puolustajaksi (Joh. 14:16). Vähän myöhemmin riippuessaan ristillä Jeesus huusi Isälleen: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?" (Matt. 27:46). Noina pelastushistorian huippuhetkinä Isä, Poika ja Pyhä Henki toimivat yhdessä.

Tänään Isä ja Poika kurottautuvat meidän luoksemme Pyhän Hengen kautta. Jeesus sanoi: "Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta" (Joh. 15:26). Isä ja Poika lähettävät Hengen kirkastamaan Kristusta jokaiselle ihmiselle. Pietari sanoi, että uskovaiset "Isä Jumala suunnitelmansa mukaisesti on Hengellään pyhittänyt elämään Jeesukselle Kristukselle kuuliaisina ja hänen verellään puhtaaksi vihmottuina" (1. Piet. 1:2).

Apostolinen siunaus sisältää jumaluuden kaikki kolme persoonaa. "Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys" (2. Kor. 13:13). Kristus mainitaan tässä ensimmäisenä. Jumala kohtaa ihmisen Jeesuksen Kristuksen kautta - hänessä Jumala tuli ihmiseksi. Vaikka kaikki kolminaisuuden kolme persoonaa toimivat yhdessä ihmisen pelastamiseksi, vain Jeesus eli ihmisenä, kuoli ihmisenä ja tuli meidän vapahtajaksemme (Joh. 6:47; Matt. 1:21; Ap. t. 4:12). Mutta koska "Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa" (2. Kor. 5:19), Jumalaa voidaan nimittää myös meidän vapahtajaksemme (vrt. Tit. 3:4), sillä hän pelasti meidät vapahtajamme Kristuksen kautta (Ef. 5:23; Fil. 3:20; vrt. Tit. 3:6).

Pelastus kaiken keskuksena

Varhaiskristillinen seurakunta kastoi "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" (Matt. 28:19). Mutta koska Jumalan rakkaus ja pelastustahto ilmoitettiin Jeesuksen kautta, Raamattu keskittyi ilmoituksessaan häneen. Hän on se toivo, johon Vanhan testamentin uhrit ja juhlat varjon tavoin viittasivat. Hän on evankeliumien keskus. Hän on se hyvä uutinen, jota opetuslapset julistivat saarnoissaan ja kirjoituksissaan - autuaallinen toivo. Vanha testamentti katsoo eteenpäin hänen tulemukseensa; Uusi testamentti kertoo hänen ensimmäisestä tulemuksestaan ja katsoo eteenpäin hänen takaisintuloonsa.

Näin Kristus, välimies Jumalan ja meidän välillämme, yhdistää meidät jumaluuteen. Jeesus on "tie ja totuus ja elämä" (Joh. 14:6). Evankeliumin hyvät uutiset keskittyvät henkilöön eivätkä pelkkään oppiin tai elämäntapaan. Siinä on kysymys henkilökohtaisesta suhteesta, ei joistakin säännöistä - sillä kristinusko on Kristus. Löydämme hänessä kaiken totuuden ja elämän ytimen ja sisällön.

Katsoessamme ristille katsomme suoraan Jumalan sydämeen. Ristillä hän vuodatti rakkautensa. Kristuksen kautta jumaluuden koko rakkaus täyttää meidän tyhjän sydämemme. Jeesus riippui ristillä Jumalan lahjana ja meidän sijaisenamme. Golgatalla Jumala laskeutui maan alimpaan paikkaan kohdatakseen meidät; mutta se on korkein paikka, minne me voimme nousta. Kun menemme Golgatalle, olemme nousseet niin korkealle kuin voimme kohti Jumalaa.

Ristillä Kolminaisuus paljasti täysin epäitsekkyytensä. Siinä näemme täydellisimmän ilmoituksen Jumalasta. Kristus tuli ihmiseksi kuollakseen ihmiskunnan puolesta. Ristillä Kristus tuli meille "vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi" (1. Kor. 1:30). Mikä tahansa meidän arvomme tai merkityksemme onkin ollut tai tulee olemaan, se kaikki perustuu hänen uhriinsa tuolla ristillä.

Ainoa tosi Jumala on ristin Jumala. Kristus paljasti koko maailmankaikkeudelle jumaluuden äärettömän rakkauden ja pelastavan voiman. Hän paljasti kolmiyhteisen Jumalan, joka oli halukas kestämään eron tuskan, koska hän rakasti varauksettomalla rakkaudella kapinoivaa planeettaa. Tältä ristiltä Jumala julistaa meille rakastavan kutsunsa: Antakaa sovittaa itsenne. "Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa" (Fil. 4:7).

Lähdeviitteet
1. Gordon R. Lewis, Decide for Yourself: A Theological Workbook (Downers Grove, IL: Inter Varsity Press, 1978), s.15.
2. Ne ovat kosmologisia, teleologisia, ontologisia, antropologisia ja uskonnollisia todisteita. Ks. esim. T.H.Jemison, Christian Beliefes (Mountain View, CA: Pacific Press, 1959), s. 72; Richard Rice, The Reign of God (Berrien Aprings, MI: Andrews University Press, 1985), s. 53-56. Nämä todisteet eivät ehdottomasti näytä toteen Jumalan olemassaoloa, mutta ne osoittavat suuressa määrin mahdolliseksi, että Jumala on olemassa. Viime kädessä kuitenkin vakaumus Jumalan olemassaolosta perustuu uskoon.
3. Nimi Jahve perustuu Vanhassa testamentissa ilmoitettuun Jumalan pyhään nimeen (2. Moos. 3:14,15; 6:3). Alkuperäinen heprean kielen sana sisälsi neljä konsonanttia JHWH. Aikoinaan juutalaiset kieltäytyivät lukemasta tätä nimeä ääneen, koska he pelkäsivät syyllistyvänsä Jumalan nimen turhaan lausumiseen. Sen sijaan he aina kohdatessaan tekstissä nimen JHWH lukivat sanan Adonai. Seitsemännellä tai kahdeksannella vuosisadalla jKr., jolloin heprean kielen konsonantteihin lisättiin vokaalit, masoreetit liittivät JHWH - konsonantteihin Adonai -sanan vokaalit. Näin muodostui nimi Jehovah, jota käytetään mm. englantilaisessa Kuningas Jaakon käännöksessä (KJV). Toiset käännökset käyttävät muotoa Yahweh (Jahve) tai sanaa Herra.
4. "Predestination", Seventh-day Adventist Encyclopedia, Don F. Neufeld, ed., rev. ed., (Washington, D.C.: Review and Herald, 1976), s. 1144.

Sivu päivitetty 26.01.2012.