KASVAMINEN KRISTUKSESSA
Perusluonteiset opinkohdat 11


"Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki."
2. Kor. 3:17,18

Ristinkuolemallaan Jeesus voitti pahan voimat. Hän, joka maanpäällisen palvelutyönsä aikana kukisti pahat henget, on murskannut heidän voimansa ja varmistanut heidän lopullisen tuhonsa. Jeesuksen voitto antaa meille voiton pahan vallasta, joka yhä pyrkii hallitsemaan meitä kulkiessamme Jeesuksen kanssa rauha sydämessämme, iloisina ja varmoina hänen rakkaudestaan.

Nyt pahan vallan sijasta Pyhä Henki on meissä ja antaa meille voimaa. Kun antaudumme päivittäin Jeesukselle, Herrallemme ja Vapahtajallemme, meidät vapautetaan entisen elämämme tekojen aikaansaamasta taakasta. Enää emme elä pimeydessä, johon liittyi pahan voimien pelkoa, tietämättömyyttä ja entisen elämämme tarkoituksettomuutta.

Tässä uudessa Jeesuksen meille antamassa vapaudessa meitä kutsutaan kasvamaan kohti hänen luonteensa kaltaisuutta. Siksi olemme päivittäin yhteydessä häneen rukouksessa, ravitsemme itseämme hänen sanallaan sekä mietiskelemme sitä ja hänen johdatustaan elämässämme. Laulamme hänen ylistystään, kokoonnumme yhteiseen jumalanpalvelukseen ja osallistumme seurakunnan lähetystehtävään.

Kun annamme itsemme rakkauden palveluun lähimmäistemme hyväksi ja todistamme Kristuksen pelastustyöstä, hänen jatkuva läsnäolonsa Pyhän Hengen kautta muuttaa jokaisen hetkemme ja tehtävämme hengelliseksi kokemukseksi.

(Ps. 1:1,2; 23:4; 77:12, 13; Kol. 1:13,14; 2:6,14,15; Luuk. 10: 17-20; Ef. 5:19,20; 6:12-18; 1. Tess. 5:23; 2. Piet. 2:9; 3:18; 2. Kor. 3:17,18; Fil. 3:7-14; 1. Tess. 5:16-18; Matt. 20:25-28; Joh. 20:21; Gal. 5:22-25; Room. 8:38, 39; 1. Joh. 4:4; Hepr. 10:25)


Sivu päivitetty 26.1.2012.