AVIOLIITTO JA PERHE
Perusluonteiset opinkohdat 23
"Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
Matt. 19:5,6
Koti on paikka, missä ensisijaisesti tapahtuu Jumalan kuvan palauttaminen ihmiseen. Perhepiirissä isä, äiti ja lapset voivat ilmaista itseään vapaasti. Kodissa perheen jäsenet voivat täyttää toistensa rakkauden ja läheisyyden tarpeita. Siellä ihminen voi rakentaa oman identiteettinsä ja kokea oman henkilökohtaisen arvonsa kehittyvän terveellä tavalla. Koti on myös paikka, missä todellisen kristillisyyden periaatteet Jumalan armosta pannaan käytäntöön, ja sen arvot siirretään sukupolvelta toiselle.
Koti voi olla paikka, jossa vallitsee suuri onni. Se voi olla myös kauhean kivun ja haavoittumisen näyttämö. Sopusointuinen perhe - elämä osoittaa, miten kristillisyyden periaatteita sovelletaan käytännön elämässä. Silloin se ilmaisee Jumalan luonnetta. Valitettavasti vain näin ominaisuuksien ilmeneminen on aivan liian harvinaista nykyajan kodeissa. Sen sijaan monet perheet ilmentävät itsekkään ihmissydämen ajatuksia ja aikeita - riitaa, kapinamieltä, kilpailua, vihaa, säädyttömyyttä ja jopa julmuutta. Tällaiset ominaisuudet eivät kuitenkaan kuuluneet Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan. Jeesus sanoi: "Alunperin ei ollut niin" (Matt. 19:8).
Alusta alkaen
Sapatti ja avioliitto ovat kaksi Jumalan alkuperäistä lahjaa ihmiskunnalle. Niiden tarkoituksena oli tarjota levon ja kumppanuuden iloa ajasta, paikasta ja kulttuurista riippumatta. Näiden kahden instituution perustaminen muodosti huippukohdan Jumalan luomistyössä. Ne olivat parhaita niistä sangen hyvistä lahjoista, joita Jumala antoi ihmiselle luomisessa. Asettaessaan sapatin Jumala antoi ihmiselle aikaa lepoon ja uudistumiseen, aikaa yhteyteen Jumalan kanssa. Muodostaessaan ensimmäisen perheen Jumala loi ihmiskunnan sosiaalisen perusyksikön. Hän antoi ensimmäisille ihmisille kokemuksen yhteenkuulumisesta ja mahdollisuuden kehittyä monipuolisiksi persooniksi Jumalan ja toisten ihmisten palveluksessa.
Mies ja nainen luotiin Jumalan kuvaksi. Luomiskertomuksessa kerrotaan, miten Jumala loi ihmiset, joiden tuli kansoittaa tämä maa: "Jumala sanoi: 'Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme - - .' Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät" (1. Moos. 1:26,27). Tekstistä ilmenee selvästi, että sekä mies että nainen luotiin Jumalan kuvaksi. *1
Molemmmat sukupuolet kuuluvat Jumalan luomina siihen luomakuntaan, josta Jumala sanoi: "kaikki oli hyvää" (1. Moos. 1:31). Perhe ja koti rakentuvat sille tosiasialle, että sukupuolet eroavat toisistaan. Jumala olisi voinut jatkaa elämää maan päällä luomatta mies - ja naissukupuolta, kuten ilmenee muutamien eläinkunnan muotojen sukupuolettomasta lisääntymisestä. Mutta Jumala teki "kaksi yksilöä, jotka olivat toistensa kaltaisia yleismuodoltaan ja omainaisuuksiltaan, mutta joista kumpikin omisti jotakin sellaista, mitä toiselta puuttui ja mikä täydensi toista." *2 Maailma, jossa olisi vain toisen sukupuolen edustajia, ei olisi täydellinen. Todellinen täyttymys voidaan kokea vain sellaisessa yhteisössä, jossa on sekä miehiä että naisia. Tässä ei ole kysymys yhdenvertaisuudesta, sillä molemmat ovat välttämättömiä.
Ensimmäisen elinpäivänsä aikana Aadam, joka oli luotu ensimmäiseksi ja oli siten ihmissuvun pää, *3 tajusi ainutlaatuisuutensa - ketään toista hänen kaltaistaan ei ollut olemassa. "Mutta ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania" (1. Moos. 2:20). Jumala tiesi tämän ja sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen" (1. Moos. 2:18).
Heprean sana neged, sopiva, tarkoittaa sananmukaisesti sellaista, joka on jonkin vastakohta tai jotakin vastaava. Tässä tapauksessa kysymys oli henkilöstä, joka täydentäisi Aadamia, vastaisi hänen tarpeitaan. "Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan" (1. Moos. 2:21) ja muotoilisi siitä Aadamille kumppanin. *4
Herättyään Aadam heti tajusi, miten läheisen ja intiimin suhteen tämä erityinen luomisteko teki mahdolliseksi.Hän huudahti: "Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu" (1. Moos. 2:23; vrt. 1. Kor. 11:8).
Avioliitto. Tuosta miehisyyden ja naiseuden erilaisuudesta Jumala muodosti ykseyden. Tuona ensimmäisenä perjantaina Jumala vihki ensimmäisen avioliiton, jossa hän yhdisti nuo kaksi hänen kuvakseen luotua ja teki heistä yhden. Siitä lähtien avioliitto on ollut perheen perusta, koko yhteiskunnan perusta.
Raamattu kuvaa avioliittoa ratkaisevana tapahtumana, johon sisältyy sekä irtautuminen että yhteen liittyminen. "Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi" (1. Moos. 2:24).
1. Jättäminen. Aviosuhteen kannalta on elintärkeätä, että siinä jätetään taakse entiset ensisijaiset ihmissuhteet. Aviosuhteen on tärkeysjärjestyksessä syrjäytettävä vanhemman ja lapsen välinen suhde. Kun ihminen "jättää" isäänsä ja äitiinsä liittyvän suhteen taka - alalle, hänellä on mahdollisuus "liittyä" toiseen suhteeseen. Ilman tätä muutosta ei avioliitolla olisi lujaa perustaa.
2. Liittyminen. Heprean kielessä sana, joka on tässä käännetty 'liittymiseksi', merkitsee alkuaan 'kiinni tarttumista', 'kinnittymistä'. Sitä käytetään jopa metalliosien yhteen juottamisesta (Jes. 41:7). Tällaisen liitoksen lujuus kuvaa aviositeen luonnetta. Yritykset murtaa tuota liittoa vahingoittaisivat kumpaakin osapuolta. Samaa teonsanaa käytetään myös Jumalan ja hänen kansansa välisestä liitosta puhuttaessa (5. Moos. 10:20).
3. Liitto. Raamatussa aviosuhdetta nimitetään myös Jumalan solmimaksi liitoksi (Sananl. 2:17). Aviomiehen ja - vaimon välistä suhdetta verrataan siihen ikuiseen liittoon, jonka Jumala on tehnyt kansansa, seurakunnan, kanssa (Ef. 5:21 - 33). Heidän tulisi sitoutua toisiinsa yhtä uskollisesti kuin Jumala pysyy uskollisena (Ps. 89:34; Valit.v. 3:23).
Jumala ja avioparin sukulaiset, ystävät ja seurakunnan jäsenet ovat todistamassa sitä liittoa, jonka he tekevät toistensa kanssa. Tuo liitto vahvistetaan taivaassa. "Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako" (Matt. 19:6). Kristitty aviopari ymmärtää, että solmiessaan avioliiton he ovat sitoutuneet olemaan toisilleen uskollisia niin kauan kun kumpikin elää. *5
4. Yhdeksi lihaksi. Avioliitto johtaa ykseyteen, joka on mysteerio, salaisuus. Se on ykseyttä sanan täydessä merkityksessä - aviopari kulkee yhdessä, pysyy yhdessä ja jakaa toistensa kanssa syvän, läheisen ykseyden. Yhdeksi lihaksi tulemisella viitataan avioliitossa tapahtuvaan fyysiseen yhtymiseen. Mutta sen lisäksi sillä viitataan myös siihen läheiseen mielen ja tunteiden yhteyteen, joka liittyy aviosuhteen fyysiseen puoleen.
a. Yhdessä kulkeminen. Suhteesta kansansa kanssa Jumala kysyy: "Lähteekö kaksi yhdessä kulkemaan, jos eivät ole siitä sopineet?" (Aam. 3:3). Tämä kysymys sopii myös puhuttaessa niistä, jotka haluaisivat tulla yhdeksi lihaksi. Jumala varoitti israelilaisia solmimasta avioliittoja naapurikansoihin kuuluvien kanssa, "sillä he viettelisivät poikanne luopumaan Herrasta ja palvelemaan vieraita jumalia" (5. Moos. 7:4; vrt. Joos. 23:11-13). Kun israelilaiset laiminlöivät näiden neuvojen noudattamisen, he joutuivat kokemaan tuhoisia seurauksia (Tuom. 14-16; 1. Kun. 11:1-10; Esra 9; 10).
Paavali toisti tämän periaatteen laajempana: "älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko? Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut" (2. Kor. 6:14-16; vrt. jakeet 17,18).
Raamattu opettaa selvästi, että uskovien tulisi solmia avioliitto vain toisten uskovien kanssa. Mutta periaate ulottuu laajemmallekin. Tosi ykseys edellyttää yhteisymmärrystä uskosta ja elämäntavoista. Erot uskonnollisessa kokemuksessa johtavat eroihin elämäntyylissä, ja tämä voi aiheuttaa syviä jännityksiä ja ristiriitoja avioliitossa. Voidakseen saavuttaa sen ykseyden, josta Raamattu puhuu, uskovien tulisi solmia avioliitto vain saman uskonyhteisön jäsenten kanssa. *6
b. Yhdessä pysyminen. Yhdeksi lihaksi tullakseen kahden ihmisen on oltava täysin uskollisia toisilleen. Solmiessaan avioliiton ihminen ottaa kantaakseen kaiken sen, mikä seuraa tuon aviokumppanin mukana. Avioliiton solmivat julistavat olevansa halukkaita jakamaan aviopuolisonsa vastuut, pysymään puolisonsa rinnalla kaikessa. Avioliitto edellyttää aktiivista rakkautta, joka ei anna periksi eikä petä.
"Kaksi henkilöä jakavat kaiken, mitä heillä on, ei vain ruumistaan, ei vain aineellista omaisuuttaan, vaan myös ajatuksensa ja tunteensa, ilonsa ja kärsimyksensä, toivonsa ja pelkonsa, menestyksensä ja epäonnistumisensa. 'Yhdeksi lihaksi tuleminen' merkitsee sitä, että kaksi ihmistä tulee täysin yhdeksi ruumiiltaan, mieleltään ja hengeltään, ja kuitenkin he pysyvät kahtena erillisenä persoonana." *7
c. Seksuaalinen yhteys. Yhdeksi lihaksi tuleminen sisältää seksuaalisen yhtymisen: "Mies yhtyi vaimoonsa Eevaan, ja Eeva tuli raskaaksi" (1. Moos. 4:1). Aadamin ja Eevan ajoista alkaen mies ja nainen ovat tunteneet tarvetta päästä yhteyteen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Näin jokainen aviopari toistaa tuon ensimmäisen rakkauskertomuksen. Sukupuoliyhteys on läheisin mahdollinen fyysinen yhteys; se edustaa sitä läheisyyttä, mitä aviopari voi tuntea myös henkisesti ja hengellisesti. Kristilliselle aviorakkaudelle tulisi olla luonteenomaista lämpö, ilo ja elämän riemu (Sananl. 5:18,19).
"Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne" (Hepr. 13:4). "Raamattu osoittaa selvästi, että aviopuolisoiden välisen rakkauden nautintoa tuottava seksuaalinen ilmaisu kuuluu Jumalan suunnitelmaan. Se ei ole synnillistä, likaista eikä häpeällistä. Sillä on kunnioitettava asema avioliitossa, se on kuin kaikkein pyhin, jossa aviomies ja - vaimo kohtaavat toisensa kahden kesken juhliakseen keskinäistä rakkauttaan. Se on aikaa, joka on tarkoitettu sekä pyhäksi että hyvin nautittavaksi." *8
5. Jumalallinen rakkaus. Aviorakkaus on ehdotonta kiintymystä ja antautumista aviopuolisolleen. Se edistää molemminpuolista kasvua Jumalan kuvaksi persoonallisuuden kaikilla alueilla: fyysisellä, tunneperäisellä, älyllisellä ja hengellisellä. Avioliitossa vaikuttavat monenlaiset rakkauden lajit. Siihen kuuluvat romanttiset ja intohimoiset hetket, voimakkaan tunteelliset tuokiot sekä myös aikoja, jolloin puolisot kokevat läheistä toveruutta ja kumppanuutta. Mutta Uuden testamentin kuvailema agape - rakkaus - epäitsekäs ja kaikkensa toisen hyväksi uhraava rakkaus - muodostaa todellisen, kestävän aviollisen rakkauden perustuksen.
Jeesus ilmaisi tämän kaltaisen rakkauden korkeinta muotoa, kun hän otti päälleen meidän syntiemme syyllisyyden ja seuraukset ja meni ristille. "Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti" (Joh. 13:1). Hän rakasti meitä siitä huolimatta, mitä meidän syntimme aiheuttivat hänelle. Tällaista oli ja on Jeesuksen Kristuksen ehtoja asettamaton agape - rakkaus.
Tätä rakkautta kuvaillessaan Paavali kirjoitti: "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa" (1. Kor. 13:4-8).
Tästä raamatunkohdasta Ed Wheat kirjoitti: "Agape - rakkaus on kytketty ikuisen voiman lähteeseen, ja se voi jatkaa toimintaansa silloinkin, kun kaikki muunkaltainen rakkaus katoaa. - - Se rakastaa, tapahtuipa mitä tahansa. Olipa toinen miten sopimaton rakastettavaksi tahansa, agape virtaa edelleen. Agape on yhtä ehdoton kuin Jumalan rakkaus meitä kohtaan. Se on mielen asenne, jonka perustana on tahdon valinta." *9
6. Yksilöllinen hengellinen vastuu. Vaikka aviopuolisot ovat sitoutuneet toisilleen, heidän on kummankin yksilöinä kannettava vastuu tekemistään valinnoista (2. Kor. 5:10). Tämän vastuun kantaminen merkitsee sitä, että he eivät koskaan syytä toisiaan siitä, mitä itse ovat tehneet. Heidän on myös kannettava vastuu omasta hengellisestä kasvustaan; kukaan ei voi nojata toisen hengelliseen voimaan. Kuitenkin, toisaalta, kummankin suhde Jumalaan voi toimia voiman lähteenä ja rohkaisuna toiselle.
Syntiinlankeemuksen vaikutukset avioliittoon
Synnin aiheuttama Jumalan kuvan turmeltuminen ihmisessä vaikutti avioliittoon niin kuin kaikkiin muihinkin ihmiselämän alueisiin. Oman edun tavoittelu valtasi alueet, joilla aikaisemmin hallitsi täydellinen rakkaus ja ykseys. Itsekkyys on kaikkien niiden perusvaikutin, jotka eivät ole Kristuksen rakkauden valtaamia. Koska itsekkyys toimii vastoin kaikkia antautumisen, palvelun ja antamisen periaatteita, joita evankeliumi edustaa, se on kaiken kristityn epäonnistumisen yhteisenä tekijänä.
Tottelemattomuudellaan Aadam ja Eeva asettuivat vastustamaan luomisensa tarkoitusta. Ennen kuin he tekivät syntiä, he olivat eläneet täysin avoimina Jumalan edessä. Sen jälkeen he pelokkaina kätkeytyivät häneltä, yrittivät salata totuuden itsestään ja kielsivät vastuunsa teoistaan sen sijaan että olisivat tulleet iloiten Jumalan tykö. Syvä syyllisyyden tunto, jota he eivät millään järkeilyllään pystyneet hävittämään, esti heitä kohtaamasta Jumalan ja pyhien enkeleiden katsetta. Siitä lähtien tämä välttely ja itsensä vanhurskauttava syyllisyyden kieltäminen ovat olleet yleinen piirre ihmisen suhteessa Jumalaan.
Se pelko, joka ajoi heitä salailuun, ei vääristänyt vain Aadamin ja Eevan suhdetta Jumalaan vaan myös toisiinsa. Kun Jumala kuulusteli heitä, he kumpikin yrittivät suojella itseään toisen kustannuksella. Heidän syyttelynsä todistavat, että se rakastava suhde, minkä Jumala oli luomisessa perustanut, oli vakavasti rikkoutunut.
Syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala sanoi naiselle: "Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan" (1. Moos. 3:16). Jumalan tarkoitus oli, että tämä periaate, joka ei merkinnyt mitään muutosta miehen ja naisen välisen tasa-arvon perusteisiin, olisi hyödyksi sekä tälle ensimmäiselle avioparille että kaikille aviopareille heidän jälkeensä. *10 Valitettavasti tämä periaate vääristyi. Siitä lähtien voimaan, hyväksi käyttöön ja yksilöllisyyden tuhoamiseen perustuva vallankäyttö on ollut ominaista avioliitoille kautta aikojen. Itsekeskeisyys on astunut toisen hyväksymisen ja arvostuksen tilalle.
Kristillisyydelle on olennaista eläminen siinä itsensä kieltävässä sopusoinnussa, mikä oli ominaista avioliitolle ennen syntiin lankeemusta, jossa tämä sopusointu rikkoontui. Aviomiehen ja -vaimon väliset hellyydenosoitukset voivat lisätä kummankin onnea. Kummankin tulee pitää huolta toisen onnesta. Aviopuolisoiden tulee liittyä toisiinsa, mutta kummankaan ei tule kadottaa omaa yksilöllisyyttään, josta ovat vastuussa Jumalalle. *11
Poikkeamia Jumalan ihanteesta
Moniavioisuus. Käytäntö, jossa yhdellä henkilöllä on monta puolisoa, on vastoin sitä ykseyttä ja yhteyttä, minkä Jumala asetti Eedenissä pyhittäessään ensimmäisen avioliiton. Vaikka Raamattu kuvaa moniavioisuutta kulttuuriin liittyvänä tosiasiana patriarkkojen aikana, nuo kuvaukset selvästi osoittavat, että nuo avioliitot eivät vastanneet jumalallista ihannetta. Noihin avioliittoihin sisältyneet erilaiset alayksiköt johtivat valtataisteluihin, katkeruuteen ja vieraantumiseen (ks. 1. Moos. 16; vrt. 29:16-30:24, ym.), joissa lapsia käytettiin aseina perheen muiden jäsenten vahingoittamiseksi.
Yksiavioisuus tarjoaa avioparille kumppanuuden tunteen, joka lujittaa kummankin keskinäistä läheisyyttä ja yhteyttä. He tajuavat, että heidän suhteensa on ainutlaatuinen ja että kukaan toinen ei voi osallistua siitä, mitä he keskenään kokevat. Yksiavioinen suhde heijastaa selkeimmin sitä suhdetta, mikä vallitsee Kristuksen ja hänen seurakuntansa samoin kuin yksilön ja Jumalan välillä. *12
Haureus ja aviorikos. Nykyisin yleinen ajattelu ja käytäntö väheksyy kestäviä sitoumuksia, joissa puolisot ovat seksuaalisesti uskollisia toisilleen kuolemaan asti. Mutta Raamattu pitää kaikkia avioliiton ulkopuolella tapahtuvia sukupuolisuhteita syntinä. Seitsemäs käsky on yhä muuttumattomana voimassa: "älä tee aviorikosta" (2. Moos. 20:14). Siinä ei mainita mitään poikkeuksia. Tämä käsky suojelee mustasukkaisesti aviosuhdetta.
Raamatun näkemys haureudesta ja aviorikoksesta on täysin vastakkainen sille asenteelle, jolla nykyisin suvaitaan vapaata seksiä siihen suostuvien aikuisten kesken. Monet kohdat sekä Vanhassa että uudessa testamentissa tuomitsevat sellaisen käytännön (3. Moos. 20:10-12; Sananl. 6:24-32; 7:6-27; 1. Kor. 6:9,13,18; Gal. 5:19; Ef. 5:3; 1. Tess. 43 jne.).
Sellaisilla suhteilla voi olla kauas ulottuvia ja kauan kestäviä vaikutuksia. Ne pettävät ja riistävät oikeutettua, laillista aviokumppania ja saattavat vahingoittaa häntä fyysisesti, tunneperäisesti, taloudellisesti, laillisesti ja sosiaalisesti. Ne loukkaavat laajempaa perheyhteyttä, ja jos perheessä on lapsia, ne vahingoittavat erityisesti heidän etujaan. Näistä suhteista voi levitä sukupuolitauteja ja syntyä aviottomia lapsia. Tällaisten suhteiden yllä häilyy myös valheiden ja epärehellisyyden pilvi, joka voi korjaamattomasti tuhota luottamuksen ihmisten väliltä. Vaikka emme ottaisikaan huomioon Raamatun kieltoja näiden epämoraalisten suhteiden osalta, niistä aiheutuvien valitettavien seurausten ketjun pitäisi olla riittävänä varoituksena niihin ryhtymisestä.
Epäpuhtaat ajatukset. Synti ei ole pelkästään ulkonainen teko; se on pikemminkin jotakin sellaista, joka ulottuu syvälle ajatusmaailmaamme. Jos lähteet ovat saastuneita, niistä lähtevät virratkaan tuskin ovat puhtaita. Jeesus tiesi, että ihmisen sisimmät mielenliikkeet vaikuttivat käyttäytymiseen, sillä "juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset" (Matt. 15:19). Tämän mukaisesti hän osoitti, että aviorikos tapahtuu jo ajatuksissa: "Teille on opetettu tämä käsky: 'älä tee aviorikosta'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan" (Matt. 5:27,28).
Kokonainen teollisuus on kehittynyt käyttämään hyväksi vääristynyttä mielikuvitusta. Sen tuottamilla filmeillä ja kirjoilla ei ole mitään paikkaa kristityn elämässä. Ne eivät ainoastaan rohkaise ihmisiä kiellettyihin suhteisiin, vaan ne myös alentavat miehet ja naiset pelkiksi seksiobjekteiksi ja vääristävät näin seksuaalisuuden todellisen merkityksen sekä hämärtävät Jumalan kuvan. Kristityt on kutsuttu ajattelemaan puhtaita ajatuksia ja elämään puhdasta elämää, koska he valmistautuvat elämään puhtaassa yhteiskunnassa kautta ikuisuuden.
Avioero. Jeesuksen esittämä lausunto tiivistää Raamatun opetuksen avioerosta: "Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako" (Matt. 19:6; Mark. 10:7-9). Avioliitto on pyhä, koska Jumala on sen pyhittänyt. Viime kädessä juuri Jumala yhdistää toisiinsa aviomiehen ja - vaimon, eivät pelkät ihmisen lausumat sanat tai sukupuoliyhdyntä. Jumala on sinetöinyt avioparin keskinäisen liiton. Kristillisen käsityksen avioerosta ja uudelleen avioitumisesta tulee sen vuoksi rakentua raamatulliselle perustalle.
Jeesuksen lausunto tekee selväksi sen raamatullisen periaatteen, joka vaikuttaa ratkaisevasti myös kristilliseen käsitykseen avioerosta: Jumala tarkoitti avioliiton purkamattomaksi. Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, oliko aviollinen sopeutumattomuus riittävä syy avioeroon, hän vahvisti Eedenin avioliittomallin, joka edellytti pysyvää liittoa. Kun he vaativat häneltä tarkempaa kannanottoa Mooseksen antamaan avioerosäädökseen, Jeesus vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alunperin ei ollut niin" (Matt. 19:8). Jeesus jatkoi osoittamalla, että ainoa pätevä syy avioeroon oli aviollinen uskottomuus (Matt. 5:32; 19:9).
Jeesuksen vastaus fariseuksille osoittaa, että hänellä oli syvempi käsitys uskollisuudesta kuin näillä. Siitä, mitä Jeesus sanoi ja mitä Vanha ja Uuusi testamentti esittävät avioliiton perusteista, voidaan tehdä se johtopäätös, että Jumalan tarkoitus on saada avioliiton solmivat heijastamaan Jumalan kuvaa pysyvässä liitossa.
Vaikka toinen puolisoista olisikin ollut uskoton, se ei välttämättä merkitse, että avioliiton on päätyttävä eroon. Ristin tie edellyttää syvää katumusta ja anteeksiantamista, katkeruuden juurien panemista pois. Aviorikoksenkin tapahduttua loukatun puolison tulisi - anteeksiantamuksen ja Jumalan sovittavan voiman avulla - pyrkiä ylläpitämään Jumalan alkuperäistä luomistarkoitusta. "Raamatullisesti puhuen aviorikoksen ei tarvitse vahingoittaa avioliittoasi enemmän kuin muunkaan synnin. - - Kun olet valmis antamaan anteeksi ja luopumaan kielteisistä asenteistasi Jumala on valmis parantamaan sinut ja uudistamaan keskinäisen rakkautenne." *13
Vaikka jumalallinen ihanne avioliittoon nähden onkin se, että rakastava ja kestävä liitto jatkuu toisen osapuolen kuolemaan asti, toisinaan laillinen ero käy välttämättömäksi esimerkiksi sellaisten rikkomusten kuin puolisoon tai lapseen kohdistuvan fyysisen väkivallan vuoksi. "Tällaisissa tapauksissa saattaa olla oikeutettua laillisen asumuseron hankkiminen. Joidenkin valtioiden lakien mukaan tällainen laillinen ero voidaan hankkia vain avioerolla, jota näissä olosuhteissa ei ole pidettävä tuomittavana. Mutta tällainen ero, johon ei liity 'uskottomuus aviolupaukselle', ei anna kumpaisellekaan osapuolelle Raamatun mukaista oikeutta uudelleen avioitumiseen muussa tapauksessa kuin siinä, että toinen osapuoli on solminut uuden avioliiton, tehnyt aviorikoksen, harjoittanut haureutta tai kuollut." *14
Koska avioliitto on jumalallinen asetus, seurakunnalla on vakava vastuu sekä ehkäistä avioeroa että, mikäli eroon päädytään, parantaa niin hyvin kuin mahdollista siitä aiheutuvia vammoja.
Insesti. Jotkut vanhemmat ylittävät lapsiinsa kohdistuvan terveen kiintymyksen rajan ja alkavat käyttää heitä tunneperäisesti tai fyysisesti hyväkseen seksuaalisella tasolla. Usein tällaista tapahtuu silloin, kun normaali puolisoiden välinen suhde on laiminlyöty ja joku lapsista on valittu esittämään aviopuolison osaa. Tällaista rajojen hämärtymistä voi tapahtua myös lähisukulaisten kesken.
Insesti on kielletty Vanhassa testamentissa (3. Moos. 18:6-29; 5. Moos. 27:20-23) ja se tuomitaan myös Uudessa testamentissa (1. Kor. 5:1-5). Tällainen väärinkäyttö vahingoittaa lapsen kehittyvää seksuaalisuutta ja synnyttää hänessä syyllisyyden ja häpeän tunteita, jotka voivat rasittaa myöhempää avioliittoa. Kun vanhemmat rikkovat näitä rajoja, he vahingoittavat lapsen kehittyvää luottamusta, joka on elintärkeää hänen suhteelleen Jumalaan.
Homoseksuaalisuus. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, jotka eroavat toisistaan mutta samalla täydentävät toisiaan. Luodessaan miehen ja naisen Jumala järjesti niin, että he tuntevat seksuaalista vetovoimaa vastakkaista sukupuolta kohtaan. Tämä eri sukupuolten toisiinsa tuntema viehtymys johtaa heitä muodostamaan terveitä ihmissuhteita.
Joissakin tapauksissa synnin tulo maailmaan on vaikuttanut tähän perussuhteeseen siten, että on syntynyt homoseksuaalisuudeksi nimitetty vääristymä. Siinä luonnollinen suhde vastakkaiseen sukupuoleen näyttää kääntyneen päinvastaiseksi, jolloin ihminen tuntee seksuaalista vetovoimaa samaa sukupuolta olevaa henkilöä kohtaan.
Raamattu tuomitsee voimakkaan kielteisin sanoin homoseksuaalisen käyttäytymisen (1. Moos. 19:4-10, vrt. Juud. 7,8; 3. Moos. 18:22; 20:13; Room. 1:26-28; 1. Tim. 1:8-11). Tämänkaltaiset elämäntavat ovat vakavasti ristiriidassa sen Jumalan kuvan kanssa, jonka kaltaisiksi mies ja nainen luotiin.
Koska 'kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta' (Room. 3:23), kristitty suhtautuu armahtavasti niihin, jotka ovat tämän vääristymän vaikutuspiirissä. Kristitty asennoituu samoin kuin Kristus suhtautui aviorikoksesta tavattuun naiseen: 'En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä' (Joh. 8:11). Tämä ei koske vain henkilöitä, joilla on homoseksuaalisia taipumuksia, vaan kaikkia, joiden käyttäytyminen ja ihmissuhteet aiheuttavat ahdistusta, häpeää ja syyllisyyttä. He kaikki tarvitsevat koulutettua ja kokenutta kristittyä sielunhoitajaa, joka osaa kuunnella heitä ja suhtautua heihin myötätuntoisesti. Kukaan ihminen ei ole Jumalan parantavan armon ulottumattomissa. *15
Perhe
Kun Jumala oli luonut Aadamin ja Eevan, hän antoi heidän hallintaansa koko maailman (1. Moos. 1:26; 2:15). He muodostivat ensimmäisen perheen, ensimmäisen seurakunnan ja heistä alkoi yhteiskunnan muodostuminen. Näin yhteiskunta rakentui avioliitolle ja perheelle. Koska he olivat ainoat ihmiset koko maailmassa, Jumala antoi heille käskyn: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne" (1. Moos. 1:28).
Kuten maapallon väestötilastot osoittavat, maa ei enää tarvitse täyttäjiä eikä valloittajia. Mutta kristityt avioparit, jotka päättävät hankkia maailmaan lapsia, ovat edelleenkin velvollisia kasvattamaan ja ojentamaan lapsiaan Herran tahdon mukaan. Ennen kuin aviopari ryhtyy tähän, sen tulisi tutustua siihen, mikä on Jumalan ihanne perheen suhteen.
Vanhemmat
1. Isä. Raamattu on antanut aviomiehelle ja isälle velvollisuuden olla perheen pää ja pappi (Kol. 3:18-21; 1. Piet. 3:1-8). Hänestä tulee Kristuksen, seurakunnan pään, esikuva. "Sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon. Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään" (Ef. 5:23 - 28).
"Molempien pitäisi olla peräänantavia, mutta Jumalan sana antaa etusijan miehen mielipiteelle", ellei kysymys ole omantunnon asiasta.*16 Samalla miehen velvollisuuus on kohdella vaimonsa yksilöllisyyttä mitä suurimmalla kunnioituksella.
Niin kuin Kristus osoitti lempeää johtajuutta, joka palvelijana meni ristinkuolemaan asti, samoin aviomiehen tulee johtaa uhrautuvasti. "Kristuksen hallinto perustuu viisauteen ja rakkauteen, ja kun aviomiehet täyttävät velvollisuutensa vaimoaan kohtaan, he käyttävät arvovaltaansa samalla hellyydellä jota Kristus osoittaa seurakuntaa kohtaan. Kun Kristuksen henki hallitsee aviomiestä, vaimon alistuminen johtaa vain lepoon ja etuihin, sillä mies vaatii häneltä vain sellaista, mistä on seurauksena hyvää, niin kuin Kristuskin vaatii alistumista seurakunnalta. - - Tutkikoot aviomiehet Kristuksen sanoja - ei havaitakseen, miten täydellisesti vaimon on alistuttava, vaan miten hänellä itsellään voi olla Kristuksen mieli ja miten hän voi puhdistua ja hienostua ja tulla sopivaksi olemaan perheessään isäntänä." *17
Perheen pappina, kuten Abraham, isä kokoaa perheensä jäsenet päivän alkaessa ja uskoo heidät Herran huomaan. Illalla hän johtaa heidät ylistämään Jumalaa ja kiittämään häntä saaduista siunauksista. Tämä perhehartaus on side, joka yhdistää. Se on aikaa, jolloin Jumalalle annetaan perheessä hänelle kuuluva etusija. *18
Viisas isä käyttää aikaa lastensa kanssa. Lapsi voi oppia paljon isältään: kunnioitusta ja rakkautta äitiään kohtaan, rakkautta Jumalaa kohtaan, rukouksen tärkeyttä, rakkautta muita ihmisiä kohtaan, työntekoa, vaatimattomuutta, rakkautta luontoa ja Jumalan tekoja kohtaan. Mutta ellei isä ole koskaan kotona, lapselta riistetään tämä etuoikeus ja ilo.
2. äiti. äitiys on maan päällä olevista asioista lähinnä kumppanuutta Jumalan kanssa. "Valtaistuimella istuva kuningas ei tee arvokkaampaa työtä kuin äiti. äiti on kotinsa kuningatar. Hänen vallassaan on lasten luonteen muovaaminen niin, että he tulevat sopiviksi korkeampaan, iankaikkiseen elämään. Enkelikään ei voisi pyytää itselleen arvokkaampaa tehtävää; tässä työssä äiti suorittaa palvelusta Jumalalle. - - Hänen tulee ymmärtää työnsä arvo ja pukea ylleen Jumalan koko sota - asu niin, että hän kykenee vastustamaan kiusausta mukautua maailmalliseen käytäntöön. Hän työskentelee aikaa ja ikuisuutta varten." *19
Jonkun perheessä on kannettava päävastuu lasten luonteen muodostumisesta. Lapsen kasvatusta ei voida tehdä hutiloiden eikä luovuttaa muiden vastuulle, sillä kukaan toinen ei ole yhtä kiinnostunut lapsesta kuin lapsen vanhemmat. Jumala loi äidin kykeneväksi kantamaan lasta omassa ruumiissaan, imettämään lasta sekä hoivaamaan ja rakastamaan sitä. Lukuunottamatta poikkeuksellisia tilanteita, jotka johtuvat vakavista taloudellisista vaikeuksista tai yksinhuoltajuudesta, *20 äidillä on - mikäli hän haluaa ottaa sen vastaan - ainutlaatuinen etuoikeus olla lastensa kanssa koko päivän; hän voi toimia yhdessä Luojan kanssa lastensa luonteiden muovaamiseksi ikuisuutta varten.
"Jonkun pitäisi harkita perhettä elämäntehtävänä. - - äidin ja vaimon tehtävä on hämmästyttävän harvinainen valinta elämäntehtäväksi meidän aikanamme, ja se on myös hyvin haastava tehtävä. Hukkaanheitetty yritys? Epäkiitollinen työ? Ala - arvoinen orjan virka? Ei, vaan mitä jännittävin mahdollisuus muuttaa virran suuntaa, pelastaa tuhoutumassa oleva laji, vaikuttaa historian kulkuun, tehdä jotakin sellaista, joka tunnetaan ja josta kuullaan yhä laajenevissa piireissä." *21
Vanhassa testamentissa henkilön nimi sisälsi myös lyhyen luonnehdinnan henkilöstä, joka nimeä kantoi. Eeva sai nimensä syntiinlankeemuksen jälkeen (1.Moos. 3:20). Koska hänestä oli tuleva kaikkien ihmisten kantaäiti, hänen nimensä (hepreaksi Hawwa) muistutti verbiä haja, 'elää'. Siitä heijastuu hänen ainutlaatuisen kunniakas asemansa ihmiskunnan historiassa.
Niin kuin lisääntyminen ei ollut pelkästään Aadamin tai pelkästään Eevan yksinoikeus, samoin on laita vanhemmuuden suhteen. Myös vanhemmudesta oli kummankin kannettava osavastuunsa. Samoin pitäisi olla nytkin. Kullakin vanhemmalla on tiettyjä velvollisuuksia, ja ne on kannettava Herran tahdon mukaisesti. "Lapset ovat herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa" (Ps. 127:3).
Lapset
1.Tärkeysjärjestys. Sen vastuun ja velvollisuuden ohella, mikä puolisoilla on Herraa ja toisiaan kohtaan, vanhemmilla ei ole mitään suurempaa vastuuta kuin heillä on lapsiaan kohtaan, joita he ovat saattaneet maailmaan. Heidän on asetettava lastensa edut oman etunsa ja mukavuutensa edelle. Lapset eivät itse valinneet tulla tähän maailmaan, ja heille on annettava paras mahdollinen alku elämään. Koska jo syntymää edeltävillä seikoilla on suuri vaikutus lapsen hengelliseen, henkiseen ja fyysiseen terveyteen, lapsen hyvinvointi tulisi asettaa etusijalle jo ennen hänen syntymäänsä. *22
2. Rakkaus. Vanhempien rakkauden tulisi olla ehdotonta ja uhrautuvaa. Lapset tarvitsevat sitä, jotta heidän oma minäkuvansa ja tunnemaailmansa voisi pysyä terveenä läpi elämän. Lapset, joiden täytyy voittaa vanhempiensa rakkaus tai jotka tuntevat itsensä hyljätyiksi ja tarpeettomiksi, yrittävät saavuttaa vanhempiensa rakkauden sellaisella epätoivotulla käytöksellä, mistä muodostuu helposti tottumus. *23
Lapset, jotka ovat varmoja vanhempiensa rakkaudesta, suhtautuvat myönteisesti myös muihin ihmisiin. Heitä voidaan opettaa antamaan yhtä hyvin kuin vastaanottamaan. Kun lapset kehittyvät, he voivat oppia ymmärtämään epäitsekkyyden arvon ja he oppivat kunnioittamaan Jumalaa.
3. Jumalalle pyhittäminen. Kristittyjen vanhempien tulee pyhittää lapsensa Jumalan palvelukseen niin varhaisessa elämän vaiheessa kuin mahdollista. Adventtiseurakunnissa tämä on mahdollista tehdä seurakunnan läsnäollessa yksinkertaisessa juhlahetkessä, jossa vanhemmat tuovat lapsensa Jumalalle rukouksessa niin kuin Joosef ja Maria esittivät vastasyntyneen Jeesuksen Herralle temppelissä (Luuk. 2:22-39). Tällä tavoin lapsi aloittaa elämänsä osana laajempaa hengellistä perhettä. Seurakunnan jäsenet osallistuvat näin lapsen sosiaaliseen ja hengelliseen kehitykseen.
Tässä juhlahetkessä myös vanhemmat pyhittäytyvät kasvattamaan lastaan Herran sanan mukaan. Tämän vuoksi vanhemmat tuovat lapsensa säännöllisesti sapattikouluun ja seurakunnan yhteyteen, niin että pienokaiset tulevat jo varhain osaksi Kristuksen ruumista. Kun lapsi sitten saavuttaa kouluiän, vanhemmat ja seurakunta tekevät kaikkensa auttaakseen lasta saamaan kristillistä kasvatusta.
4. Jatkuvuus. Hengellinen opetus, jota vanhemmat antavat, on jatkuva prosessi, joka liityy lapsen elämän kaikkiin vaiheisiin. "Teroita niitä (Herran käskyjä) alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla. Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi. Kirjoita ne kotisi ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin" (5. Moos. 6:7-9; vrt. 11:18 seur.).
Kodin koko ilmapiiri vaikuttaa lapseen. Vanhemmat eivät voi edistää hengellisyyttä pelkästään pitämällä perhehartauksia. Sen on ilmettävä heidän jatkuvassa luottamuksessaan Jeesukseen; sen on tultava näkyviin heidän elämäntavoissaan, vaatetuksessaan ja vieläpä kodin sisustamisessakin. Lapsen hengelliselle kasvulle on elintärkeätä, että hän oppii vanhemmissaan tuntemaan rakastavan Jumalan.
5. Kuuliaisuuden oppiminen. "Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siitä poikkea" (Sananl. 22:6). Mitä tämä ohjaus sisältää? Kurinpito merkitsee paljon enemmän kuin rangaistus. Rangaistus tavallisesti koskee menneisyyttä, kun taas kurinpito katsoo tulevaisuuteen. Kurinalaisuus on kasvatuksellinen järjestys, jossa lapsi saa vanhempansa alaisena harjoitusta, opastusta ja esimerkin, jota seurata. Se merkitsee opetusta sellaisissa tärkeissä periaatteissa kuin uskollisuudessa, totuudessa, johdonmukaisuudessa, kärsivällisyydessä, järjestyksessä, armeliaisuudessa, anteliaisuudessa ja työnteossa.
Kun lapset oppivat varhain tottelemaan vanhempiaan, he eivät myöhemmin elämässään koe auktoriteettia ongelmana. Mutta on myös tärkeätä, minkälaista kuuliaisuutta opetetaan. Oikea kuuliaisuus ei perustu pelkästään vaatimukseen, vaan sen vaikuttimena on oikea asenne. Tämänkaltaisen kuuliaisuuden salaisuutena on uudestisyntyminen.
"Jos ihminen pyrkii pitämään Jumalan käskyt pelkästä velvollisuudentunnosta - koska häntä vaaditaan noudattamaan niitä - ei hän koskaan pääse iloitsemaan kuuliaisuudesta. Hän ei ole kuuliainen. - - Tosi kuuliaisuus on sisäisen periaatteen vaikutusta. Sen lähtökohtana on vanhurskauden rakkaus ja Jumalan lain rakkaus. Kaiken vanhurskauden sisin olemus on kuuliaisuutta Lunastajaamme kohtaan. Tämä saattaa meidät tekemään oikein sen tähden, että se on oikein - koska oikein tekeminen miellyttää Jumalaa." *24
6. Sosiaalinen ja kielellinen kehitys. Perheen piirissä lapset oppivat elämään yhteiskunnan jäseninä, joilla on siihen liittyvät velvollisuudet ja etuoikeudet. Sosiaaliseen ympäristöönsä sopeutuminen merkitsee lapselle sellaisten perustaitojen oppimista, joita hän tarvitsee yhteiskunnassa. Kieli kaikkine vivahteineen on yksi ensimmäisistä lapsen oppimista taidoista. Kodissa on sen vuoksi tarkoin valvottava siellä käytettyä kieltä, jotta se olisi sopusoinnussa Jumalan luonteen kanssa. Lapsen tulisi toistuvasti kuulla iloisia ja spontaaneja kiintymyksen ilmaisuja perheen jäsenten kesken samoin kuin Jumalan ylistämistä.
7. Sukupuolisen identiteetin löytäminen. Kodissa, jossa eri sukupuolta olevat henkilöt ovat terveessä vuorovaikutuksessa keskenään, lapsi oppii toimimaan miehenä tai naisena yhteiskunnassa. Lapsia on opetettava ymmärtämään heidän kehittyvän seksuaalisuutensa kauneutta antamalla heille oikeata ja sopivaa tietoa. Aikuisten velvollisuus on myös suojella lapsia seksuaaliselta väärinkäytöltä.
8. Arvojen oppiminen. Kodin perustaviin tehtäviin kuuluu tarjota mahdollisuus niiden arvojen omaksumiseen, joita perhe kunnioittaa. Perheen arvot ja uskonnolliset käsitykset eivät aina ole yhteneväiset. Vanhemmat voivat väittää noudattavansa tiettyjä uskonnollisia periaatteita, mutta ne arvot, joita lapsi näkee heidän kunnioittavan, eivät saata olla sopusoinnussa noiden periaatteiden kanssa. On tärkeätä, että vanhemmat ovat johdonmukaisia.
Laajentuva perhe. Avioliitto, jonka Jumala suunnitteli, on suljettu piiri; perhe sen sijaan ei ole. Liikkuvassa yhteiskunnassa näkee enää harvoin suuria perhekokonaisuuksia, joissa isovanhemmat, serkut ja muut sukulaiset eläisivät lähellä toisiaan. Seurakuntaperhe voi auttaa niitä, jotka elävät etäällä sukulaisistaan, löytämään aidon yhteenkuuluvuuden tunteen. Seurakunnassa voivat myös yksinhuoltajat löytää miellyttävän paikan, jossa voivat kasvattaa lapsiaan rakastavassa ja hellässä ympäristössä. Seurakunta voi myös tarjota sopivia malleja niille, joilta ne kenties kodissa puuttuvat.
Oppiessaan rakastamaan seurakuntaan kuuluvia iäkkäitä henkilöitä lapset voivat oppia kunnioitusta. Ja vanhukset voivat saada tyydytystä osoittaessaan rakkautta pienokaisia kohtaan. "Kun nyt olen vanha ja harmaapäinen, älä hylkää minua, Jumala. Minä julistan tuleville polville kätesi mahtia ja tekojesi suuruutta" (Ps. 71: 18).
Jumala ottaa erityisesti huomioon vanhukset: "Harmaat hapset ovat kunniaseppele, palkinto sille, joka oikein elää" (Sananl. 16:31). "Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan" (Jes. 46:4).
Seurakunnassa myös naimattomat voivat löytää paikan, jossa voivat saada osakseen rakkautta ja huolenpitoa ja jossa he itsekin voivat jakaa rakkauttaan ja elinvoimaansa. Seurakunnan monimuotoisen palvelutyön kautta he voivat tuntea Jumalan rakkauden kohdistuvan itseensä: "Minä olen sinua aina rakastanut, - - siksi vedän sinua luokseni uskollisesti" (Jer. 31:3).
"Puhdasta" hengellistä palvelusta on huolehtia avun tarpeessa olevista (Jaak. 1:27; 2.Moos. 22:22; 5. Moos. 24:17; 26:12; Sananl. 23:10; Jes. 1:17). Seurakuntaperheellä on erityinen tilaisuus tarjota suojaisa paikka niille, joilla ei ole omaa perhettä. Seurakuntakoti voi ympäröidä heidät erityisellä lämmöllä ja saada heidät osallistumaan siitä ykseydestä, joka Jeesuksen mukaan olisi erityinen kristillisyyden tuntomerkki (Joh. 17:20 - 23).
Sydänten kääntyminen
Koska perhe on seurakunnan ja yhteiskunnan todellinen sydän, kristitty perhe itsessään on välikappale voittamaan jäseniään Herralle ja pitämään heitä Herran omina. Vanhan testamentin viimeiset jakeet ovat ennustusta siitä, mitä tapahtuu ennen Herran takaisintuloa: "Kuulkaa! Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen" (Mal. 3:23,24). Vaikka monet voimat pyrkivät nykyaikana erottamaan perheen jäseniä toisistaan, Jumala kutsuu perheen jäseniä kääntymään toistensa puoleen, liittymään uudelleen toisiinsa, uudistamaan keskinäisen yhteytensä. Ne perheet, jotka vastaavat tähän Jumalan kutsuun, näyttävät kristinuskon todellisen voiman. Noista perheistä koostuvat seurakunnat kasvavat, niiden nuoret eivät jätä seurakuntaa ja näiden perheiden jäsenet antavat maailmalle selkeän kuvan Jumalan luonteesta.
Huomautukset ja lähdeviitteet
1. Ks. White, Elämä ja kasvatus (Kirjatoimi, Tampere 1976), s. 20.
2. A.W. Spalding, Makers of the Home (Mountain View, CA: Pacific Press, 1928), s. 58.
3. Aadamin vastuu planeetasta käy ilmi siitä, että Jumala piti häntä tilivelvollisena rikkomuksesta vaikka hän ei ollutkaan ensimmäisenä syyllistynyt rikkomukseen (1. Moos. 3:9 seur.). Myöskin Uusi testamentti, verratessaan kahta Aadamia toisiinsa, pitää ensimmäistä Aadamia vastuussa synnin ja kuoleman tulosta maailmaan (Room. 5:12 seur.; 1. Kor. 15:22; vrt. White, Alfa ja omega 8, s. 150,151).
4. "Jumala itse antoi Aadamille toverin. Hän teki miehelle avun, joka oli hänelle sopiva - joka häntä vastaavana soveltui hänen kumppanikseen ja joka saattoi hänen kanssaan tuntea samaa rakkautta ja myötätuntoa. Eeva luotiin kylkiluusta, jonka Jumala otti Aadamin kyljestä. Se merkitsi sitä, ettei vaimon sopinut hallita miestään päänä mutta ei myöskään joutua sorretuksi vähempiarvoisena. Hänen tuli olla miehensä rinnalla tasavertaisena hänen rakastamanaan ja suojelemanaan" (Alfa ja omega 1, s. 26,27.
5. Ks. "Marriage as Covenant" Covenant and Marriage: Partnership and Commitment (Leader's Notebook) (Nashville: Family Ministry Department, Sunday School Board of the Southern Baptist Convention, 1987), s. 51-60.
6. Ks. SDA Church Manual, s. 150,151; F.M. Wilcox, "Marrying Unbelievers", Review and Herald, July 2, 1914, s. 9,10; G.B. Thompson, "Marrying Unbelievers: 'Can Two Walk Together, Except They Be Agreed?'" Review and Herald, July 31, 1941, s. 2,12-14; F.M. Wilcox, "The Marriage Relationship, Following the Divine Order", Review and Herald, May 4, 1944, s. 1-4; White, Testimonies, vol. 4, s. 503-508.
7. Walter Trobisch, I Married You (New York, N.Y.: Harper and Row, 1971), s. 18.
8. Ed Wheat, Love Life for Every Married Couple (Grand Rapids: Zondervan, 1980), s. 72.
9. Sama, s. 62.
10. White, Alfa ja omega 1 (Kirjatoimi, Tampere 1987) s. 39-40.
11. Ks. White, Suuren Lääkärin seuraajana (Kirjatoimi, Tampere 1989) s. 291; White, Sanomia nuorisolle (Kirjatoimi, Tampere 1965) s. 448.
12. Ks. myös White, Alfa ja omega 1, s. 129, 191, 319; White, Spiritual Gifts, vol. 3, s. 104,105; vol. 4a, s. 86.
13. Wheat, Love Life for Every Married Couple, s. 202. Ks. myös "Divorce Court or the Cross", in Roy Hession, Forgotten Factors . . . An Aid to Deeper Repentance of the Forgotten Factors of Sexual Misbehavior (Fort Washington, PA: Christian Literature Crusade, 1976); Wheat, "How to Save Your Marriage Alone", in Love Life; Gary Chapman, Hope for the Separated: Wounded Marriages Can Be Healed (Chicago: Moody Press, 1982).
14. SDA Church Manual s. 175.
15. Ks. Hession, Forgotten Factors. Auttaessaan rikkojia katumaan ja löytämään anteeksiannon rakastavalta Jumalalta, tämä erinomainen teos selvittelee seksuaalisen moraalittomuuden syviä peruskysymyksiä.
16. White, Testimonies, vol. 1, s. 307; Todistusaarteita 1, s. 96.
17. E.G. White manuscript 17, 1891. Ks. myös Larry Christenson, The Christian Family (Minneapolis, MN: Bethany Fellowship, 1970).
18. Ks. John and Millie Youngberg, Heart Tuning: A Guide to Better Family Worship (Washingon, D.C.: Review and Herald, 1985); Christenson, The Christian Family, s. 157-197.
19. White, Kodin ihanteita (Kirjatoimi, Tampere 1988), s. 215, 216.
20. Vanhempien, jotka joutuvat antamaan lapsensa toisen henkilön hoitoon, tulisi valita hoitajaksi sellainen henkilö, jonka arvostukset ovat samankaltaisia kuin vanhemmilla itsellään, jotta he voivat yhteisymmärryksessä kasvattaa lasta "Herran tahdon mukaan". Vanhempien tulisi myös huolellisesti tarkkailla muita lapsia, joiden seurassa heidän lapsensa ovat. Haluavatko he lastensa tulevan näiden kaltaisiksi?
21. Edith Schaefer, What Is a Family? (Old Tappan, N.J.: Fleming H. Revell Co., 1975), s. 47.
22. Ks. White, Alfa ja omega 5, s. 67,68; White, Kodin ihanteita s. 239 - 243.
23. Ks. Gary Smalley ja John Trent, The Blessing (Nashville: Thomas Nelson Publishers, 1986).
24. White, Kristuksen vertaukset (Kirjatomi, Tampere 1976), s. 61.
Sivu päivitetty 26.01.2012.
